Ja sitten nosti ruijalaismuija pienen Gerdan poron selkään, joka juoksi minkä jaksoi.

La finlandesa cogió en sus brazos a la pequeña Gerda y la subió de nuevo sobre el reno que corrió con todas sus fuerzas.

— Oi, saappaani jäivät, kintaani jäivät! huusi pieni Gerda. Hän huomasi sen vasta purevassa pakkasessa. Mutta poro ei uskaltanut pysähtyä, se juoksi, kunnes tuli suuren pensaan luo, jossa oli punaisia marjoja. Siellä se laski Gerdan maahan, suuteli häntä suulle ja suuret, kirkkaat kyyneleet valuivat alas eläimen poskia, ja sitten se juoksi minkä jaksoi, jälleen takaisin.

— ¡Oh, no llevo mis zapatos! ¡Ni tampoco las manoplas! — gritó Gerda. Acaba de darse cuenta al sentir el horrible frío que hacía fuera, pero el reno no se atrevió a detenerse; siguió corriendo, hasta llegar al arbusto de las bayas rojas; allí depositó a Gerda en el suelo, le dio un beso y unas lágrimas gruesas corrieron por la mejilla del animal; se volvió y regresó tan rápidamente como pudo.

Siinä seisoi Gerda raukka ilman kenkiä, ilman kintaita, keskellä kauheaa, jääkylmää Ruijaa.

Allí se quedó la pobre Gerda, sin zapatos ni guantes, en plena Finlandia, terrible y glacial.

Hän juoksi eteenpäin niin pian kuin taisi. Siellä tuli koko rykmentti lumihiutaleita, mutta ne eivät pudonneet alas taivaasta, se oli aivan kirkas ja loisti revontulia.

Echó a correr y un verdadero regimiento de enormes copos de nieve le salieron al encuentro; no caían del cielo, que estaba muy claro e iluminado por una aurora boreal;

Lumihiutaleet juoksivat pitkin maata ja kuta likemmä ne tulivat, sitä suuremmiksi ne kävivät.

los copos corrían a ras de tierra y cuanto más se le acercaban, mayor era su tamaño;

Gerda kyllä muisti, kuinka suurilta ja kummallisilta ne olivat näyttäneet silloin, kun hän näki lumihiutaleet auringonlasin läpi, mutta täällä olivat ne vielä paljoa suuremmat ja hirvittävämmät, ne olivat eläviä, ne olivat lumikuningattaren etuvartijoita.

Gerda recordó lo grandes y perfectos que le habían parecido cuando los había observado con la lupa; pero éstos eran la vanguardia de la Reina de las Nieves y tenían un aspecto terrible, como seres vivos que tomaban las formas más extrañas:

Niillä oli mitä kummallisimpia muotoja, toiset olivat kuin ilkeitä suuria piikkisikoja, toiset taas kuin kokonaisia käärmekimppuja, joista niiden päät pistivät esiin ja toiset kuin pieniä, paksuja karhuja, joilla oli karvat pystyssä. Kaikki olivat hohtavan valkoisia, kaikki ne olivat eläviä lumihiutaleita.

unos parecían horrorosos puercoespines, otros eran como madejas de serpientes enmarañadas que adelantaban amenazadoramente sus cabezas, otros, por fin, recordaban a pequeños osos rechonchos de pelo crespo; todos los copos de nieve parecían dotados de vida y tenían una blancura resplandeciente.

Silloin rukoili pieni Gerda isämeitänsä ja pakkanen oli niin kova, että hän saattoi nähdä oman hengityksensä.

La pobre Gerda se puso a rezar un Padrenuestro; el frío era tan intenso que podía ver su propio aliento saliéndole de la boca como una espesa humareda;

Sauhuna nousi se hänen suustaan, huuru tiheni tihenemistään ja muodostui pieniksi kirkkaiksi enkeleiksi, jotka kasvamistaan kasvoivat, koskettaessaan maata.

y este aliento se iba haciendo más denso y se convertía en pequeños ángeles luminosos que crecían a medida que tocaban tierra; portaban un yelmo en la cebza, un escudo en una mano y una espada en la otra;

Ja kaikilla niillä oli kypärä päässä ja peitset ja kilvet käsissä.

su número iba en aumento y cuando Gerda terminó su Padrenuestro formaban todo un batallón a su alrededor;

Niitä tuli yhä useampia ja kun Gerda oli lopettanut isämeitänsä, oli hänen ympärillään kokonainen legiona. Ne hakkasivat peitsineen kauheita lumihiutaleita, niin että ne särkyivät sadoiksi kappaleiksi ja pieni Gerda kulki aivan turvallisesti ja rohkeasti eteenpäin.

descargaron sus lanzas contra los horribles copos que estallaron en mil pedazos y la pequeña Gerda avanzó con paso seguro e intrépido.

Enkelit taputtivat hänen jalkojaan ja käsiään ja silloin hän vähemmän tunsi, miten kylmä oli ja astui reippaasti lumikuningattaren linnaa kohti.

Los ángeles le frotaron las manos y los pies, sintió menos frío y se dirigió sin perder tiempo hacia el palacio.

Mutta katsokaamme nyt ensin, kuinka Kain on. Hän kyllä ei ajatellut pientä Gerdaa ja kaikkein vähimmin sitä, että tämä seisoi linnan ulkopuolella.

Pero vemos ahora dónde se encuentra Kay. Apenas se acordaba de su amiga Gerda ni se podía imaginar que en aquel momento ella se encontraba delante del palacio.

Seitsemäs tarina. Mitä tapahtui lumikuningattaren linnassa ja mitä sitten tapahtui

Séptimo episodio. Del Palacio de la Reina de las Nieves y de lo que Luego Sucedió

Linnan seinät olivat tuiskuavaa lunta ja ikkunat ja ovet viiltävää tuulta.

Los muros del palacio estaban formados de polvo de nieve y las ventanas y puertas, de vientos glaciales;

Siellä oli toista sataa salia, aivan sen mukaan kuin lunta tuiskusi. Suurin ulottui monen penikulman päähän, kaikki väkeväin revontulten valaisemina, ja ne olivat suuret, tyhjät, jäätävän kylmät ja hohtavat.

había más de cien salones, formados por remolinos de nieve, el mayor de los cuales medía varias leguas de largo; estaban iluminados por auroras boreales y eran inmensos, vacíos, gélidos y luminosos.

Ei koskaan tänne eksynyt mitään huvitusta, ei edes pieniä karhuntanssiaisia, joissa myrsky olisi saanut soittaa ja jääkarhut kävellä takajaloillaan ja näyttää hienoja tapoja; ei koskaan pientä seuraleikkiä suutillikkoineen ja käsille-läjäyttelemisineen; ei koskaan pieniä kahvikestejä valkoisten kettuneitojen kesken. Tyhjää, avaraa ja kylmää oli lumikuningattaren saleissa.

Nunca se celebró allí fiesta alguna, ni siquiera un sencillo baile en el que los osos pudieran danzar sobre sus patas traseras, haciendo gala de sus maneras distinguidas, al son de la música de los tempestuosos vientos polares; jamás tuvo lugar ninguna reunión en la que poder jugar y divertirse, ni siquiera una simple velada en la que las señoritas zorras blancas charlaran en torno a unas tazas de café, Los salones de la Reina de las Nieves eran desolados, grandes y fríos.

Revontulet leimusivat niin säännöllisesti, että saattoi laskea, milloin ne olivat korkeimmillaan ja milloin ne olivat matalimmillaan.

Las auroras boreales aparecían y desaparecían con tanta exactitud que se podía preveer el momento en que su luz sería más intensa y aquel en que sería más tenue.

Keskellä tyhjää, loppumatonta lumisalia oli jäätynyt järvi, se oli halkeillut tuhansiksi kappaleiksi, mutta jokainen kappale oli niin aivan toisen näköinen, että se oli kokonainen taitoteos. Ja keskellä sitä istui lumikuningatar, kun hän oli kotona, ja sitten hän sanoi, että hän istuu järjen peilissä ja että se on ainoa ja paras tässä maailmassa.

En medio del inmenso y desnudo salón central había un lago helado; el hielo estaba roto en mil pedazos, pero cada uno de ellos era idéntico a los otros: una verdadera maravilla; en el centro del lago se sentaba la Reina de las Nieves cuando permanecía en palacio; pretendia reinar sobre el espejo de la razón, el mejor, el único de este mundo.

Pieni Kai oli aivan sininen vilusta, niin, miltei musta, mutta hän ei kuitenkaan huomannut sitä, sillä olihan lumikuningatar suudellut vilunväristykset pois hänestä ja hänen sydämensä oli miltei kuin jääkimpale.

El pequeño Kay estaba amoratado por el frío, casi negro, aunque él no se daba cuenta de ello, pues el beso que le diera la Reina de las Nieves le había insensibilizado para el frío y su corazón estaba, innecesario decirlo, igual que un témpano.

Hän kulki ja kuljetteli muutamia teräviä, litteitä jääkimpaleita, joita hän asetteli kaikin mahdollisin tavoin, sillä hän tahtoi saada siitä esille jotakin.

Iba de un lado para otro cogiendo trozos de hielo planos y afilados que disponía de todas las formas posibles, con un propósito determinado; hacía lo mismo que nosotros cuando con pequeñas piezas de madera recortadas intentamos componer figuras.

Se oli aivan samanlaista kuin jos meillä muilla on pieniä puupalasia ja me muodostamme niistä kuvioita, joita kutsutaan Kiinalaiseksi peliksi. Kai kulki hänkin ja pani kokoon kuvioita, mitä kummallisimpia, se oli Järjen-Jääpeliä. Hänen silmissään olivat kuviot aivan erinomaisia ja mitä tärkeimmän arvoisia. Sen teki se lasisirpale, joka oli hänen silmässään! Hän muodosti kokonaisia kuvioita, jotka olivat jokin kirjoitettu sana, mutta ei koskaan hän voinut saada muodostetuksi sitä sanaa, jota hän juuri tahtoi, sanaa ”Iäisyys”, ja lumikuningatar oli sanonut:

Kay también formaba figuras, y sumamente complicadas: era «el juego del hielo de la razón»; a sus ojos, estas figuras eran magníficas y su actividad tenía una enorme importnacia; el fragmento de cristal que tenía en el ojo era la causa de todo; construía palabras con trozos de hielo, pero nunca conseguía formar la palara que hubiera deseado, la palabra Eternidad. La Reina de las nieves le había dicho:

jos sinä voit keksiä sen kuvion, niin pääset omaksi herraksesi ja minä lahjoitan sinulle koko maailman ja parin uusia luistimia.

— Cuando logres formar esa palabra, serás tu propio dueño; te daré el mundo entero y un par de patines nuevos.

Mutta hän ei voinut.

Pero, por más que lo intentaba, nunca lo conseguía.

— Nyt minä lennän pois lämpimiin maihin! sanoi lumikuningatar, — minä tahdon päästä kurkistelemaan mustiin patoihin! — ne olivat tulta suitsuttavia vuoria, Etna ja Vesuvius, joiksi niitä kutsutaan. — Minäpä vähän valkaisen niitä, se kuuluu asiaan, se tekee hyvää sitruunien ja viinirypäleiden jälkeen!

— Voy a emprender un vuelo hacia los países cálidos — le dijo un dia la Reina de las Nieves — Echaré un vistazo a las marmitas negras — así llamaba ella a las montañas que escupen fuego, como el Etna y el Vesubio—. Las blanquearé un poco, eso le sentará bien a los limoneros y a las viñas.

Ja sitten lensi lumikuningatar ja Kai istui aivan yksin monta penikulmaa suuressa, tyhjässä jääsalissa ja katseli jääpalasia ja ajatteli ja ajatteli niin, että hänessä paukkui. Aivan kankeana ja hiljaa hän istui, olisi saattanut luulla hänen paleltuneen kuoliaaksi.

La Reina de las Nieves emprendió el viaje y Kay quedó solo en aquel gélido y vacío salón de mcuhas leguas de largo; contemplaba los trozos de hielo, reflexionaba profundamente concentrándose al máximo en su juego; permaneciía tan inmóvil y rígido que daba la impresión que hubiera muerto de frío.

Silloin tapahtui, että pieni Gerda astui linnaan suuresta portista, joka oli tehty viiltävistä tuulista. Mutta hän luki iltarukouksen ja silloin asettuivat tuulet, ikäänkuin ne olisivat tahtoneet nukkua, ja hän astui suureen, tyhjään, kylmään saliin. Silloin näki hän Kain, hän tunsi hänet, hän karkasi hänen kaulaansa, piteli häntä lujasti ja huusi:

Fue entonces cuando la pequeña Gerda entró en el palacio por su puerta principal, construída con vientos glaciales; pero Gerda recitó su oración de la tarde y los vientos se apaciguaron como si hubiesen querido dormir; se adentró por los grandes salones vacíos… y vió a Kay. lo reconoció, le saltó al cuello, le estrechó entre sus brazos y gritó:

Kai, pieni Kai kulta, minä olen siis löytänyt sinut!

— ¡Kay! ¡Mi querido Kay! ¡Por fin te encontré!

Mutta Kai istui aivan hiljaa, jäykkänä ja kylmänä.

Pero Kay permaneció inmóvil, rígido y frío…

Silloin itki pieni Gerda kuumia kyyneliä, ne putosivat hänen rinnalleen, ne tunkivat hänen sydämeensä, ne sulattivat jääkimpaleen ja kuluttivat pienen peilinkappaleen sieltä sisältä. Hän katsoi Gerdaan ja Gerda veisasi virren:

y Gerda lloró y sus lágrimas cálidas cayeron sobre el pecho del muchacho llegando hasta su corazón y fundieron el bloque de hielo e hicieron salir de él el pedacito de cristal que allí se había alojado! Kay la miró y ella cantó:

Ruusuja laaksossa hohtaa,
rakas Jeesus siell’ lapset kohtaa.

Las rosas en el valle crecen, el Niño Jesús les habla y ellas al viento se mecen.

Silloin purskahti Kai itkuun. Hän itki niin, että peilinsirpale vieri silmästä, hän tunsi Gerdan ja riemuitsi: Gerda, pieni Gerda kulta!

Entonces también las lágrimas afloraron a los ojos de Kay y lloró tanto que el polvo de cristal que tenía en el ojo salió junto con las lágrimas; reconoció a Gerda y, lleno de alegría, exclamó:

Missä sinä oletkaan ollut niin kauan? Ja missä minä olen ollut?

— ¡Gerda! !Mi pequeña y dulce Gerda… ! ¿Dónde has estado durante todo este tiempo? ¿y dónde he estado yo?

Ja hän katseli ympärilleen. Kuinka täällä on kylmää, kuinka täällä on tyhjää ja avaraa! Ja hän turvasi Gerdaan ja Gerda nauroi ja itki ilosta.

Y mirando a su alrededor dijo:
— ¡Qué frío hace aquí! ¡Qué grande y vacío está esto!
Estrechó entre sus brazos a Gerda, que reía y lloraba de alegría;

Oli niin onnellista, että jääsirpaleetkin tanssivat ilosta ja kun ne väsyivät ja asettuivat, lepäsivät ne juuri niinä kirjaimina, jotka lumikuningatar oli käskenyt hänen keksiä hänen ollakseen oma herransa ja jotta hän antaisi hänelle koko maailman ja parin uusia luistimia.

su felicidad era tan grande que incluso los trozos de hielo se pusieron a bailar a su alrededor y cuando, fatigados, se detuvieron para descansar, formaron precisamente la palabra que al Reina de las Nieves había encargado a Kay que compusiera, la palabra Eternidad : era pues su propio dueño y ella debería darle el mundo entero y un par de patines nuevos.

Ja Gerda suuteli hänen poskiaan ja ne tulivat kukoistaviksi, hän suuteli hänen silmiään ja ne loistivat niinkuin hänenkin silmänsä. Hän suuteli hänen käsiään ja jalkojaan ja hän oli terve ja reipas.

Gerda besó las mejillas que recobraron su color rosado, le besó en los ojos que brillaban como los suyos, besó sus manos y sus pies y se sintió fuerte y vigoroso.

Lumikuningatar sai mielellään tulla kotiin, Kain vapautuskirje oli valmiiksi kirjoitettuna loistavin jääkappalein.

La Reina de las Nieves podía venir cuando quisiera; Kay tenía su carta de libertad escrita en brillantes trozos de hielo.

Ja he ottivat toisiaan käsistä ja läksivät suuresta linnasta. He puhuivat isoäidistä ja ruusuista ylhäällä katolla. Ja missä he kulkivat, siellä aivan tyyntyivät tuulet ja aurinko tunki esiin.

Se cogieron de la mano y salieron del palacio; hablaron de la abuela y de los rosales que crecían en el tejado; los vientos habían amainado hasta desaparecer por completo y el sol brillaba en el cielo;

Ja kun he tulivat pensaalle, jolla oli ne punaiset marjat, seisoi poro siellä ja odotti. Sen mukana oli toinen nuori poro, jonka udar oli täynnä ja se antoi lapsille lämpimän maitonsa ja suuteli heitä suulle.

cuando llegaron el arbusto de las bayas rojas, el reno les estaba esperando; junto a él había una joven hembra cuyas ubres estaban llenas de leche tibia que ofrecio a los dos niños tras haberles dado un beso.

Sitten veivät he Kain ja Gerdan ensin ruijalaismuijan luo, jonka kuumassa huoneessa he lämmittelivät ja saivat kotimatkaa koskevat tiedot, sitten lappalaismuijan luo, joka oli neulonut heille uudet vaatteet ja pannut kuntoon rekensä.

Y los renos llevaron a Kay y a Gerda primero a casa de la finlandesa, donde se calentaron en la cabaña y proyectaron el viaje de vuelta, y después a casa de la lapona, que les había cosido trajes nuevos y les había preparado un trineo.

Ja poro ja nuori poro juoksivat vierekkäin ja seurasivat maan rajalle asti. Siellä pilkisti esiin ensimäinen vihanta, siellä he heittivät hyvästit porolle ja lappalaismuijalle. Hyvästi! sanoivat he kaikki.

Los dos renos, saltando a su lado, les acompañaron hasta el límite del país, donde los tallos verdes empezaban a despuntar sobre la nieve; allí se despidieron de los renos y la mujer lapona.
— ¡Adiós! — se dijeron todos.

Ja ensimäiset pienet linnut alkoivat visertää, metsä oli vihreillä nupuilla ja sieltä tuli, ratsastaen komealla hevosella, jonka Gerda tunsi — se oli ollut kultavaunujen edessä — nuori tyttö, päässä punainen lakki ja edessään pistooleja.

Se escuchaban ya los gorjeos de algunos pajarillos y el bosque comenzaba a reverdecer. De la espesura salió un magnífico caballo, al que Gerda reconoció de inmediato, pues era uno de los que había tirado de la carroza de oro; estaba montado por una jovencita con un gorro encarnado en la cabeza y que empuñaba una pistola en cada mano:

Se oli pieni ryövärityttö, joka oli ikävystynyt olemaan kotona ja nyt aikoi ensin pohjoiseen ja sitten toiselle suunnalle, jollei häntä tyydyttänyt siellä.

era la hija del bandido; se había cansado de estar en su caas y había decidido marcharse; iría primero hacie el Norte y, si el Norte no le gustaba, continuaría más allá.

Hän tunsi heti Gerdan ja Gerda tunsi hänet — siinä sitä oli iloa!

Reconoció en seguida a Gerda y Gerda la reconoció a ella. Se llevaron una gran alegría.

— Sinäpä olet aika veitikka kiertelemään! sanoi hän pienelle Kaille. — Tahtoisinpa tietää, ansaitsetko, että sinun tähtesi juostaan maailman ääreen.

— Es absurdo lo que has hecho — dijo a Kay la hija del bandido — Me pregunto si te mereces que te vayan buscando hasta el fin del mundo.

Mutta Gerda taputti ryövärityttöä poskelle ja kysyi prinssiä ja prinsessaa.

Gerda le golpeó cariñosamente la mejilla y le preguntó por el príncipe y la princesa.

— Ne ovat lähteneet vieraille maille, sanoi ryövärityttö.

— ¡Se han marchado al extranjero! — respondió la hija del bandido.

— Entä varis? kysyi pieni Gerda.

— ¿Y la corneja? — preguntó Gerda.

— Niin, varis on kuollut, vastasi ryövärityttö. — Kesy kulta on tullut leskeksi ja kulkee musta villalanganpätkä jalan ympärillä. Hän valittaa surkeasti, ja kaikki tyyni on roskaa! Mutta kerro nyt minulle, miten sinun on käynyt ja kuinka sinä sait hänet käsiisi.

— La corneja murió. La novia domesticada es ahora viuda y lleva en la pata una cinta de lana negra; gime lastimosamente … pero todo eso son tonterías, cuéntame tu historia y como conseguiste encontrarlo.

Ja Gerda ja Kai kertoivat molemmat.

Y Gerda y Kay relataron sus aventuras.

— Ja hip-hap-hurre-tusselurre! sanoi ryövärityttö, otti heitä molempia kädestä ja lupasi, että jos hän kerran sattuisi kulkemaan heidän kaupunkinsa läpi, niin hän tulisi heitä tervehtimään, ja sitten hän ratsasti maailmalle.

— ¡Y aquí acaba la historia! — dijo la hija del bandido. Estrechó la mano de los dos niños y les prometió que si algún día pasaba por su ciudad se acercaría a visitarles;

Mutta Kai ja Gerda astuivat käsikädessä ja heidän astellessaan oli kaunis kukkiva ja vihannoiva kevät. Kirkonkellot soivat ja he tunsivat korkeat tornit, suuren kaupungin, se oli se, missä he asuivat.

después, partió con su caballo a recorrer el mundo y Kay y Gerda continuaron su camino, cogidos de la mano, en aquella deliciosa primavera más verda y más florida que nunca; las campanas de una iglesia repicaban a lo lejos; en seguida reconocieron las altas torres y la gran ciudad donde siempre habían vivido;

Ja he astuivat kaupunkiin ja isoäidin ovelle ja ylös portaita, huoneeseen, missä kaikki oli samalla paikalla kuin ennen ja kello sanoi: tiki-taki! ja viisari kiersi. Mutta heidän astuessaan sisään ovesta he huomasivat tulleensa täysikasvuisiksi ihmisiksi.

se internaron por las calles y llegaron al portal de la casa de la abuela; subieron las escaleras y abrieron la puerta de la buhardilla; todo se econtraba en el mismo lugar que antes; el relojd de pared seguía pronunciando su «tic, tac» que acompañaba el girar de las agujas; en el momento de franquear la puerta, se dieron cuenta de que se habían convertido en personas mayores;

Ruusut katonräystäällä kukkivat sisään avonaisista ikkunoista ja siinä seisoivat pienet lapsentuolit, ja Kai ja Gerda istuutuivat kukin omalleen ja pitelivät toisiaan käsistä. Kuin pahan unen olivat he unohtaneet kylmän, tyhjän loiston lumikuningattaren luona.

los rosales, sobre el canalón, florecían tras la ventana abierta y allí estaban las dos sillitas; Kay y Gerda se sentaron cada uno en la suya, cogidos de la mano; habían olvidado, como si de un mal sueño se tratara, el vacío y gélido esplendor del palacio de la Reina de las Nieves.

Isoäiti istui Jumalan kirkkaassa auringonpaisteessa ja luki ääneen raamatusta: jollette tule kuin lapsiksi, niin ette tule Jumalan valtakuntaan!

La abuela estaba sentada a la luz del sol de Dios y leía en voz alta un pasaje de la Biblia: «Si no os hacéis como niños, no entraréis en el Reino de los Cielos».

Ja Kai ja Gerda katselivat toisiaan silmiin ja yhtäkkiä ymmärsivät he vanhan virren:

Kay y Gerda se miraron a los ojos y comprendieron de repente el antiguo salmo:

Ruusuja laaksossa hohtaa,
rakas Jeesus siell’ lapset kohtaa.

Las rosas en el valle crece, el Niño Jesús les habla y ellas al viento se mecen.

Siinä he istuivat molemmat, täysikasvaneina ja kuitenkin lapsina, lapsina sydämeltään. Ja oli suvi, lämmin, suloinen suvi.

Allí estaban sentados los dos, ya mayores, pero niños al mismo tiempo, niños en su corazón. Era verano, un verano cálido y gozoso.