Фінска-японская кніга-білінгва
— Tule toki ja kerro minulle, kuka sinä olet ja kuinka sinä olet tullut tänne! sanoi hän.
「さあ、おまえさん、名まえをなんというのだか、またどうして、ここへやってきたのだか、話してごらん。」と、おばあさんはいいました。
Ja Gerda kertoi hänelle kaikki ja vanhus ravisti päätään ja sanoi: hm! hm! ja kun Gerda oli sanonut hänelle kaikki ja kysynyt, eikö hän ollut nähnyt pientä Kaita, niin sanoi vaimo, ettei hän ollut kulkenut siitä ohi, mutta hän kyllä tulee, tytön ei pidä olla suruissaan, vaan maistaa hänen kirsikoitaan, katsella hänen kukkasiaan, ne ovat kauniimmat kuin mikään kuvakirja, ne saattavat kertoa kokonaisen sadun.
そこでゲルダは、なにもかも、おばあさんに話しました。おばあさんはうなずきながら、「ふん、ふん。」と、いいました。ゲルダは、すっかり話してしまってから、おばあさんがカイをみかけなかったかどうか、たずねますと、おばあさんは、カイはまだここを通らないが、いずれそのうち、ここを通るかもしれない。まあ、そう、くよくよおもわないで、花をながめたり、さくらんぼをたべたりしておいで。花はどんな絵本のよりも、ずっときれいだし、その花びらの一まい、一まいが、ながいお話をしてくれるだろうからといいました。
Sitten otti hän Gerdaa kädestä, he menivät pieneen taloon ja vanha vaimo sulki oven.
それからおばあさんは、ゲルダの手をとって、じぶんのちいさな家へつれていって、中から戸にかぎをかけました。
Ikkunat olivat korkealla ja lasit olivat punaiset, siniset ja keltaiset. Päivänvalo paistoi sinne kummallisesti, kaikkinaisin värein, mutta pöydällä oli mitä kauneimpia kirsikoita ja Gerda söi niin paljon kuin tahtoi, sillä sen hän sai tehdä.
その家の窓は、たいそう高くて、赤いのや、青いのや、黄いろの窓ガラスだったので、お日さまの光はおもしろい色にかわって、きれいに、へやのなかにさしこみました。つくえの上には、とてもおいしいさくらんぼがおいてありました。そしてゲルダは、いくらたべてもいいという、おゆるしがでたものですから、おもうぞんぶんそれをたべました。
Ja hänen syödessään suki vanhus hänen hiuksiaan kultakammalla ja hiukset kähertyivät ja paistoivat herttaisen keltaisesti pienten ystävällisten kasvojen ympärillä, jotka olivat pyöreät ja muistuttivat ruusua.
ゲルダがさくらんぼをたべているあいだに、おばあさんが、金のくしで、ゲルダのかみの毛をすきました。そこで、ゲルダのかみの毛は、ばらの花のような、まるっこくて、かわいらしい顔のまわりで、金色にちりちりまいて、光っていました。
— Tuollaista suloista pientä tyttöä minä oikein olen ikävöinyt! sanoi vanhus. — Saatpa nähdä, kuinka hyvin me molemmat tulemme sopimaan yhteen!
「わたしは長いあいだ、おまえのような、かわいらしい女の子がほしいとおもっていたのだよ。さあこれから、わたしたちといっしょに、なかよくくらそうね。」と、おばあさんはいいました。
Ja sitä myöten kuin hän suki, unohti Gerda enemmän ja enemmän kasvinveljensä Kain. Sillä vanhus osasi noitua, mutta paha noita ei hän ollut, hän noitui vain hiukkasen omiksi huvikseen ja nyt hän mielellään halusi pitää pienen Gerdan.
そしておばあさんが、ゲルダのかみの毛にくしをいれてやっているうちに、ゲルダはだんだん、なかよしのカイのことなどはわすれてしまいました。というのは、このおばあさんは魔法まほうが使えるからでした。けれども、おばあさんは、わるい魔女まじょではありませんでした。おばあさんはじぶんのたのしみに、ほんのすこし魔法を使うだけで、こんども、それをつかったのは、ゲルダをじぶんの手もとにおきたいためでした。
Sentähden meni hän puutarhaan, ojensi koukkusauvansa kaikkia ruusupuita kohti, ja miten kauniisti ne kukoistivatkaan, vaipuivat ne kuitenkin kaikki alas mustaan multaan eikä saattanut nähdä, missä ne olivat kasvaneet.
そこで、おばあさんは、庭へ出て、そこのばらの木にむかって、かたっぱしから撞木杖をあてました。すると、いままでうつくしく、さきほこっていたばらの木も、みんな、黒い土の中にしずんでしまったので、もうたれの目にも、どこにいままでばらの木があったか、わからなくなりました。
Vanhus pelkäsi, että kun Gerda näkisi ruusut, hän ajattelisi omiaan ja muistaisi pienen Kain ja juoksisi tiehensä.
おばあさんは、ゲルダがばらを見て、自分の家のばらのことをかんがえ、カイのことをおもいだして、ここからにげていってしまうといけないとおもったのです。
Nyt hän vei Gerdan kukkatarhaan. Olipa siellä tuoksua ja ihanuutta! Kaikkia mahdollisia kukkia, joka vuodenajan kukkia siellä kasvoi upeimmassa kukoistuksessaan. Ei mikään kuvakirja voinut olla kirjavampi ja kauniimpi.
さて、ゲルダは花ぞのにあんないされました。――そこは、まあなんという、いい香りがあふれていて、目のさめるように、きれいなところでしたろう。花という花は、こぼれるようにさいていました。そこでは、一ねんじゅう花がさいていました。どんな絵本の花だって、これよりうつくしく、これよりにぎやかな色にさいてはいませんでした。
Gerda juoksi iloissaan ja leikki, kunnes aurinko laski korkeiden kastanjapuiden taakse. Silloin sai hän kauniin vuoteen punaisine silkkityynyineen, ne olivat täytetyt sinisillä orvokeilla ja hän makasi ja näki niin kauniita unia kuin ikinä joku kuningatar hääpäivänään.
ゲルダはおどりあがってよろこびました。そして夕日が、高いさくらの木のむこうにはいってしまうまで、あそびました。それからゲルダは、青いすみれの花がいっぱいつまった、赤い絹のクションのある、きれいなベッドの上で、結婚式の日の女王さまのような、すばらしい夢をむすびました。
Seuraavana päivänä hän taas sai leikkiä kukkasten kanssa lämpimässä auringonpaisteessa — niin kului monta päivää.
そのあくる日、ゲルダは、また、あたたかいお日さまのひかりをあびて、花たちとあそびました。こんなふうにして、いく日もいく日もたちました。
Gerda tunsi joka kukan, mutta vaikka niitä olikin niin monta, niin hänestä tuntui, että yksi puuttui, mutta mikä, sitä hän ei tietänyt.
ゲルダは花ぞのの花をのこらずしりました。そのくせ、花ぞのの花は、かずこそずいぶんたくさんありましたけれど、ゲルダにとっては、どうもまだなにか、ひといろたりないようにおもわれました。でも、それがなんの花であるか、わかりませんでした。
Silloin istuu hän eräänä päivänä ja katselee vanhan vaimon lierilakkia maalattuine kukkineen ja kaikkein kaunein siinä oli juuri ruusu.
するうちある日、ゲルダはなにげなくすわって、花をかいたおばあさんの夏ぼうしを、ながめていましたが、その花のうちで、いちばんうつくしいのは、ばらの花でした。
Sen oli vanhus unohtanut poistaa hatusta, kun hän toimitti toiset alas maahan.
おばあさんは、ほかのばらの花をみんな見えないように、かくしたくせに、じぶんのぼうしにかいたばらの花を、けすことを、ついわすれていたのでした。
Mutta sellaista se on, kun ei pidä ajatuksiaan koossa.
まあ手ぬかりということは、たれにでもあるものです。
— Kuinka, sanoi Gerda, — eikö täällä ole ruusuja? ja hän juoksi lavojen väliin, etsi ja etsi, mutta ei löytänyt yhtään. Silloin hän istuutui itkemään. Mutta hänen kyyneleensä putosivat juuri siihen, mihin ruusut olivat vaipuneet, ja kun lämpöiset kyyneleet kostuttivat maata, nousi puu yhtäkkiä yhtä kukoistavana kuin se oli vaipunutkin ja Gerda syleili sitä, suuteli ruusuja ja ajatteli kauniita ruusuja kotona ja samalla pientä Kaita.
「あら、ここのお庭には、ばらがないわ。」と、ゲルダはさけびました。
それから、ゲルダは、花ぞのを、いくどもいくども、さがしまわりましたけれども、ばらの花は、ひとつもみつかりませんでした。そこで、ゲルダは、花ぞのにすわってなきました。ところが、なみだが、ちょうどばらがうずめられた場所の上におちました。あたたかいなみだが、しっとりと土をしめらすと、ばらの木は、みるみるしずまない前とおなじように、花をいっぱいつけて、地の上にあらわれてきました。ゲルダはそれをだいて、せっぷんしました。そして、じぶんのうちのばらをおもいだし、それといっしょに、カイのこともおもいだしました。
— Oi, kuinka minä olen myöhästynyt! sanoi pieni tyttö. — Minunhan piti löytää Kai. Ettekö te tiedä, missä hän on? kysyi hän ruusuilta. — Uskotteko, että hän on kuollut ja poissa?
「まあ、あたし、どうして、こんなところにひきとめられていたのかしら。」と、ゲルダはいいました。「あたし、カイちゃんをさがさなくてはならなかったのだわ――カイちゃん、どこにいるか、しらなくって。あなたは、カイちゃんが死んだとおもって。」と、ゲルダは、ばらにききました。
— Kuollut ei hän ole, sanoivat ruusut. — Me olemme olleet maassa, kaikki kuolleet ovat siellä, mutta Kai ei ollut siellä!
「カイちゃんは死にはしませんよ。わたしどもは、いままで地のなかにいました。そこには死んだ人はみないましたが、でも、カイちゃんはみえませんでしたよ。」と、ばらの花がこたえました。
— Kiitos! sanoi pieni Gerda ja hän meni toisten kukkien luo ja katsahti niiden kupuun ja kysyi: — Ettekö te tiedä, missä pieni Kai on?
「ありがとう。」と、ゲルダはいって、ほかの花のところへいって、ひとつひとつ、うてなのなかをのぞきながらたずねました。「カイちゃんはどこにいるか、しらなくって。」
Mutta jokainen kukka seisoi auringossa, nähden unessa oman satunsa tai tarinansa, niitä sai Gerda kuulla monta, monta, mutta kukaan ei tietänyt mitään Kaista.
でも、どの花も、日なたぼっこしながら、じぶんたちのつくったお話や、おとぎばなしのことばかりかんがえていました。ゲルダはいろいろと花にきいてみましたが、どの花もカイのことについては、いっこうにしりませんでした。
Ja mitä sanoi sitten Tulililja?
ところで、おにゆりは、なんといったでしょう。
— Kuuletko rummun: pum! pum! On vain kaksi ääntä, aina: pum! pum! Kuule naisten surulaulua! Kuule pappien huutoja! Pitkässä punaisessa hameessaan seisoo hinduvaimo roviolla, liekit hulmuavat hänen kuolleen miehensä ympärillä, mutta hinduvaimo ajattelee sitä elävää täällä joukossa, häntä, jonka silmät polttivat kuumemmin kuin liekit, häntä, jonka silmien tuli kohtaa hänen sydäntänsä enemmän kuin ne liekit, jotka pian polttavat hänen ruumiinsa tuhkaksi. Saattavatko sydämen liekit kuolla rovion liekeissä?
「あなたには、たいこの音が、ドンドンというのがきこえますか。あれには、ふたつの音しかないのです。だからドンドンといつでもやっているのです。女たちがうたう、とむらいのうたをおききなさい。また、坊ぼうさんのあげる、おいのりをおききなさい。――インド人じんのやもめは、火葬かそうのたきぎのつまれた上に、ながい赤いマントをまとって立っています。焔ほのおがその女と、死んだ夫おっとのしかばねのまわりにたちのぼります。でもインドの女は、ぐるりにあつまった人たちのなかの、生きているひとりの男のことをかんがえているのです。その男の目は焔よりもあつくもえ、その男のやくような目つきは、やがて、女のからだをやきつくして灰にする焔などよりも、もっとはげしく、女の心の中で、もえていたのです。心の焔は、火あぶりのたきぎのなかで、もえつきるものでしょうか。」
— Sitä en ensinkään ymmärrä, sanoi pieni Gerda.
「なんのことだか、まるでわからないわ。」と、ゲルダがこたえました。
— Se on minun satuni, sanoi Tulililja.
「わたしの話はそれだけさ。」と、おにゆりはいいました。
Mitä sanoo Pyöräkello?
ひるがおは、どんなお話をしたでしょう。
— Kapean kalliotien päällä riippuu vanha ritarilinna. Tuuhea muratti kasvaa pitkin sen vanhoja punaisia muureja, lehti lehden vieressä parvekkeen ympäri, ja siellä seisoo kaunis tyttö. Hän kumartuu kaidepuun yli ja katselee alas tietä pitkin. Ei yksikään ruusu riipu oksassaan raikkaampana kuin hän. Ei yksikään omenankukka liitele, kun tuuli kantaa sen puusta, kevyemmin kuin hän. Kuinka komea silkkipuku kahiseekin! Eikö ”hän” toki tule?
「せまい山道のむこうに、昔のさむらいのお城がぼんやりみえます。くずれかかった、赤い石がきのうえには、つたがふかくおいしげって、ろだいのほうへ、ひと葉ひと葉、はいあがっています。ろだいの上には、うつくしいおとめが、らんかんによりかかって、おうらいをみおろしています。どんなばらの花でも、そのおとめほど、みずみずとは枝にさきだしません。どんなりんごの花でも、こんなにかるがるとしたふうに、木から風がはこんでくることはありません。まあ、おとめのうつくしい絹の着物のさらさらなること。
あの人はまだこないのかしら。」
— Kaitako tarkoitat? kysyi pieni Gerda.
「あの人というのは、カイちゃんのことなの。」と、ゲルダがたずねました。
— Puhun vain sadustani, unelmastani, vastasi Pyöräkello.
「わたしは、ただ、わたしのお話をしただけ。わたしの夢をね。」と、ひるがおはこたえました。
Mitä sanoo pieni Lumikello:
かわいい、まつゆきそうは、どんなお話をしたでしょう。
— Puiden välissä riippuu nuorassa pitkä lauta. Se on keinu. Kaksi somaa pikkutyttöä — hameet ovat valkoiset kuin lumi, vihreät silkkinauhat hulmuavat hatuista — istuvat ja keinuvat.
「木と木のあいだに、つなでつるした長い板がさがっています。ぶらんこなの。雪のように白い着物を着て、ぼうしには、ながい、緑色の絹のリボンをまいた、ふたりのかわいらしい女の子が、それにのってゆられています。
Veli, joka on heitä suurempi, seisoo keinussa, hän pitää käsivarttaan nuoran ympärillä pysyäkseen paikallaan, sillä toisessa kädessä hänellä on pieni malja, toisessa liitupiippu, hän puhaltaa saippuakuplia. Keinu käy ja kuplat lentelevät kauniisti vaihtelevin värein.
この女の子たちよりも、大きい男きょうだいが、そのぶらんこに立ってのっています。男の子は、かた手にちいさなお皿をもってるし、かた手には土製のパイプをにぎっているので、からだをささえるために、つなにうでをまきつけています。男の子はシャボンだまをふいているのです。ぶらんこがゆれて、シャボンだまは、いろんなうつくしい色にかわりながらとんで行きます。
Viimeinen riippuu vielä piipun varressa, notkuen tuulessa. Keinu käy. Pieni musta koira, köykäinen kuin kupla, nousee takajaloilleen ja tahtoo mukaan keinuun. Keinu lentää, koira menee nurin, haukkuu ja on vihainen, se ilvehtii, kuplat särkyvät — keinuva lauta, särkyvä, vaahtokuva on lauluni!
いちばんおしまいのシャボンだまは、風にゆられながら、まだパイプのところについています。ぶらんこはとぶようにゆれています。あら、シャボンだまのように身のかるい黒犬があと足で立って、のせてもらおうとしています。ぶらんこはゆれる、黒犬はひっくりかえって、ほえているわ。からかわれて、おこっているのね。シャボンだまははじけます。――ゆれるぶらんこ。われてこわれるシャボンだま。――これがわたしの歌なんです。」
— Saattaa kyllä olla kaunista se, mitä sinä kerrot, mutta sinä sanot sen niin surullisesti etkä ensinkään mainitse Kaita. Mitä sanovat Hyasintit?
「あなたのお話は、とてもおもしろそうね。けれどあなたは、かなしそうに話しているのね。それからあなたは、カイちゃんのことは、なんにも話してくれないのね。」
ヒヤシンスの花は、どんなお話をしたでしょう。
— Oli kolme kaunista sisarta, läpikuultavaa ja hienoa. Ensimäisen hame oli punainen, toisen sininen, kolmannen aivan valkoinen. Käsi kädessä tanssivat he hiljaisen järven luona kirkkaassa kuutamossa. He eivät olleet keijukaisia, he olivat ihmislapsia.
「あるところに、三人の、すきとおるようにうつくしい、きれいな姉いもうとがおりました。なかでいちばん上のむすめの着物は赤く、二ばん目のは水色で、三ばん目のはまっ白でした。きょうだいたちは、手をとりあって、さえた月の光の中で、静かな湖みずうみのふちにでて、おどりをおどります。三人とも妖女ようじょではなくて、にんげんでした。
Tuoksui kovin suloisesti ja tytöt hävisivät metsään. Tuoksu kävi voimakkaammaksi. Kolme ruumisarkkua — niissä lepäsivät kauniit tytöt — solui metsän tiheiköstä yli järven. Kiiltomadot lensivät loistaen ympärillä niinkuin pienet, liitelevät valot.
そのあたりには、なんとなくあまい、いいにおいがしていました。むすめたちは森のなかにきえました。あまい、いいにおいが、いっそうつよくなりました。すると、その三人のうつくしいむすめをいれた三つのひつぎが、森のしげみから、すうっとあらわれてきて、湖のむこうへわたっていきました。つちぼたるが、そのぐるりを、空に舞まっているちいさなともしびのように、ぴかりぴかりしていました。
Nukkuvatko tanssivat tytöt, vai ovatko he kuolleet? Kukkaistuoksu kertoo, että he ovat ruumiina. Iltakello soittaa kuolleille.
おどりくるっていた三人のむすめたちは、ねむったのでしょうか。死んだのでしょうか。――花のにおいはいいました。あれはなきがらです。ゆうべの鐘かねがなくなったひとたちをとむらいます。」
— Sinä teet minut aivan surulliseksi, sanoi pieni Gerda. — Sinä lemuat niin voimakkaasti, minun täytyy ajatella kuolleita tyttöjä. Oi, onko sitten todella Kai kuollut? Ruusut ovat olleet alhaalla maassa ja ne sanovat: ei!
「ずいぶんかなしいお話ね。あなたの、そのつよいにおいをかぐと、あたし死んだそのむすめさんたちのことを、おもいださずにはいられませんわ。ああ、カイちゃんは、ほんとうに死んでしまったのかしら。地のなかにはいっていたばらの花は、カイちゃんは死んではいないといってるけれど。」
— Piu, pau! soittivat Hyasintin kellot. — Me emme soita pienelle Kaille, häntä emme tunne. Me laulamme vain laulumme, ainoan, jonka osaamme.
「チリン、カラン。」と、ヒヤシンスのすずがなりました。「わたしはカイちゃんのために、なっているのではありません。カイちゃんなんて人は、わたしたち、すこしもしりませんもの。わたしたちは、ただ自分のしっているたったひとつの歌を、うたっているだけです。」
Ja Gerda meni Voikukan luo, joka paistoi kiiltävien vihreiden lehtien joukosta.
それから、ゲルダは、緑の葉のあいだから、あかるくさいている、たんぽぽのところへいきました。
— Sinä olet pieni kirkas aurinko! sanoi Gerda. — Sanoppa minulle, tiedätkö, mistä minä löydän leikkiveljeni.
「あなたはまるで、ちいさな、あかるいお日さまね。どこにわたしのおともだちがいるか、しっていたらおしえてくださいな。」と、ゲルダはいいました。
Ja Voikukka paistoi niin kauniisti ja katsoi taas Gerdaan. Minkä laulun mahtoikaan Voikukka osata laulaa? Se ei sekään ollut Kaista.
そこで、たんぽぽは、よけいあかるくひかりながら、ゲルダのほうへむきました。どんな歌を、その花がうたったでしょう。その歌も、カイのことではありませんでした。
Eräällä pienellä pihamaalla paistoi Jumalan aurinko niin lämpöisesti ensimäisenä kevätpäivänä. Auringonsäteet liukuivat alas naapurin valkoista seinää, aivan vieressä kasvoivat ensimäiset keltaiset kukat, tuo hohtava kulta lämpöisissä auringonsäteissä.
「ちいさな、なか庭には、春のいちばんはじめの日、うららかなお日さまが、あたたかに照っていました。お日さまの光は、おとなりの家の、まっ白なかべの上から下へ、すべりおちていました。そのそばに、春いちばんはじめにさく、黄色い花が、かがやく光の中に、金のようにさいていました。
Vanha isoäiti oli ulkona tuolissaan, tyttärentytär, köyhä kaunis palvelustyttö tuli kotiin lyhyeltä vierailulta. Hän suuteli isoäitiä. Siinä oli kultaa, sydämen kultaa tuossa hartaassa suudelmassa, kultaa huulilla, kultaa pohjalla, kultaa tuolla ylhäällä aamuhetkenä.
おばあさんは、いすをそとにだして、こしをかけていました。おばあさんの孫の、かわいそうな女中ぼうこうをしているうつくしい女の子が、おばあさんにあうために、わずかなおひまをもらって、うちへかえってきました。女の子はおばあさんにせっぷんしました。このめぐみおおいせっぷんには金きんが、こころの金きんがありました。その口にも金、そのふむ土にも金、そのあさのひとときにも金がありました。
Kas, siinä minun pieni tarinani! sanoi Voikukka.
これがわたしのつまらないお話です。」と、たんぽぽがいいました。
— Voi minun vanhaa isoäiti-raukkaani! huokasi Gerda. — Niin, hän varmaan ikävöi minua, on suruissaan minusta, niinkuin oli pikku Kaista. Mutta minä tulen pian takaisin kotiin ja sitten minä tuon Kain mukanani. Ei auta kysyä kukkasilta, ne osaavat vain oman laulunsa, ne eivät anna minulle tietoa!
「まあ、わたしのおばあさまは、どうしていらっしゃるかしら。」と、ゲルダはためいきをつきました。「そうよ。きっとおばあさまは、わたしにあいたがって、かなしがっていらっしゃるわ。カイちゃんのいなくなったとおなじように、しんぱいしていらっしゃるわ。けれど、わたし、じきにカイちゃんをつれて、うちにかえれるでしょう。――もう花たちにいくらたずねてみたってしかたがない。花たち、ただ、自分の歌をうたうだけで、なんにもこたえてくれないのだもの。」
Ja sitten hän köytti ylös pienen hameensa voidakseen juosta nopeammin. Mutta valkoinen Narsissi löi häntä jalkaan hänen juostessaan sen yli. Silloin hän jäi seisomaan, katseli pitkään kukkaa ja kysyi: — Tiedätkö ehkä jotakin? Ja hän kumartui aivan sen ääreen. Ja mitä se sanoi?
そこでゲルダは、はやくかけられるように、着物をきりりとたくしあげました。けれど、黄きずいせんを、ゲルダがとびこえようとしたとき、それに足がひっかかりました。そこでゲルダはたちどまって、その黄色い、背の高い花にむかってたずねました。
「あんた、カイちゃんのこと、なんかしっているの。」
そしてゲルダは、こごんで、その花の話すことをききました。その花はなんといったでしょう。
— Minä voin nähdä itseni, minä voin nähdä itseni! sanoi valkoinen Narsissi. — Oi, oi, kuinka minä lemuan! Ylhäällä, pienessä ullakkokamarissa, seisoo, puoleksi pukeutuneena, pieni tanssijatar. Hän seisoo milloin yhdellä jalalla, milloin kahdella, hän potkii koko maailmalle, hän on pelkkää silmänlumetta.
「わたし、じぶんがみられるのよ。じぶんがわかるのよ。」と、黄ずいせんはいいました。「ああ、ああ、なんてわたしはいいにおいがするんだろう。屋根うらのちいさなへやに、半はだかの、ちいさなおどりこが立っています。おどりこはかた足で立ったり、両足で立ったりして、まるで世界中をふみつけるように見えます。でも、これはほんの目のまよいです。
Hän kaataa vettä teekannusta vaatekappaleelle, jota hän pitelee, se on kureliivi — siisteys on hyvä asia! Valkoinen hame riippuu naulassa, se on sekin pesty teekannussa ja kuivattu katolla.
おどりこは、ちいさな布ぬのに、湯わかしから湯をそそぎます。これはコルセットです。――そうです。そうです、せいけつがなによりです。白い上着うわぎも、くぎにかけてあります。それもまた、湯わかしの湯であらって、屋根でかわかしたものなのです。
Sen hän pukee ylleen, saframinkeltainen liina kaulaan, niin paistaa hame valkoisemmalta. Jalat ilmaan! Kas kuinka hän keikailee kuin kukka varressaan! Minä voin nähdä itseni, minä voin nähdä itseni!
おどりこは、その上着をつけて、サフラン色のハンケチをくびにまきました。ですから、上着はよけい白くみえました。ほら、足をあげた。どう、まるでじくの上に立って、うんとふんばった姿は。わたし、じぶんが見えるの。じぶんがわかるの。」
— Siitä minä en ensinkään välitä! sanoi Gerda, — sellaista ei pidä kertoa minulle! Ja sitten hän juoksi toiseen päähän puutarhaa.
「なにもそんな話、わたしにしなくてもいいじゃないの。そんなこと、どうだって、かまわないわ。」と、ゲルダはいいました。
それでゲルダは、庭のむこうのはしまでかけて行きました。
Ovi oli lukittu, mutta hän rynkytti ruostunutta ripaa niin, että se irtaantui ja ovi aukeni ja sitten juoksi pieni Gerda paljain jaloin maailmalle.
その戸はしまっていましたが、ゲルダがそのさびついたとってを、どんとおしたので、はずれて戸はぱんとひらきました。ゲルダはひろい世界に、はだしのままでとびだしました。
Hän katsoi kolme kertaa taakseen, mutta kukaan ei tullut hänen perässään. Vihdoin hän ei enään voinut juosta ja istuutui suurelle kivelle ja kun hän katseli ympärilleen, oli kesä mennyt, oli myöhäinen syys, sitä ei ensinkään saattanut huomata siellä kauniissa puutarhassa, missä aina oli auringonpaistetta ja kaikkien vuodenaikojen kukkia.
ゲルダは、三度どもあとをふりかえってみましたが、たれもおっかけてくるものはありませんでした。とうとうゲルダは、もうとてもはしることができなくなったので、大きな石の上にこしをおろしました。そこらをみまわしますと、夏はすぎて、秋がふかくなっていました。お日さまが年中かがやいて、四季しきの花がたえずさいていた、あのうつくしい花ぞのでは、そんなことはわかりませんでした。
— Herranen aika, kuinka minä olen myöhästynyt! sanoi pieni Gerda. — Onhan tullut syksy! Nyt en saa levätä. Ja hän nousi lähteäkseen.
「ああ、どうしましょう。あたし、こんなにおくれてしまって。」と、ゲルダはいいました。「もうとうに秋になっているのね。さあ、ゆっくりしてはいられないわ。」
Oi, kuinka hänen pienet jalkansa olivat arat ja väsyneet ja ympärillä näytti kylmältä ja raa’alta. Pitkät salavanlehdet olivat aivan keltaiset ja sumu tippui vetenä alas niistä. Lehti putosi toisensa jälkeen, ainoastaan oratuomi seisoi marjoissaan ja niin tuimana, että suu meni ryppyyn.
そしてゲルダは立ちあがって、ずんずんあるきだしました。まあ、ゲルダのかよわい足は、どんなにいたむし、そして、つかれていたことでしょう。どこも冬がれて、わびしいけしきでした。ながいやなぎの葉は、すっかり黄ばんで、きりが雨しずくのように枝からたれていました。ただ、とげのある、こけももだけは、まだ実みをむすんでいましたが、こけももはすっぱくて、くちがまがるようでした。
Oi, kuinka täällä ulkona maailmassa oli harmaata ja raskasta!
ああ、なんてこのひろびろした世界は灰色で、うすぐらくみえたことでしょう。
Neljäs tarina. Prinssi ja prinsessa
第四のお話。王子と王女
Gerdan täytyi taas levätä. Silloin hyppäsi lumella, aivan vastapäätä sitä paikkaa, missä hän istui, suuri varis. Se oli kauan istunut ja katsellut häntä ja käännellyt päätään. Nyt se sanoi: — Kraa, kraa!
ゲルダは、またも、やすまなければなりませんでした。ゲルダがやすんでいた場所の、ちょうどむこうの雪の上で、一わの大きなからすが、ぴょんぴょんやっていました。このからすは、しばらくじっとしたなりゲルダをみつめて、あたまをふっていましたが、やがてこういいました。
「カア、カア、こんちは。こんちは。」
hyvää päivää, hyvää päivää! Paremmin se ei voinut sitä sanoa, mutta se tarkoitti pienen tytön parasta ja kysyi, minne hän oli menossa niin yksinään maailmalle.
からすは、これよりよくは、なにもいうことができませんでしたが、でも、ゲルダをなつかしくおもっていて、このひろい世界で、たったひとりぼっち、どこへいくのだといって、たずねました。
Sanan ”yksinään” ymmärsi Gerda hyvin hyvästi ja tunsi oikein, kuinka paljon se sisälsi, ja sitten hän kertoi varikselle koko elämänsä ja vaelluksensa ja kysyi, eikö se ollut nähnyt Kaita.
この「ひとりぼっち。」ということばを、ゲルダはよくあじわって、しみじみそのことばに、ふかいいみのこもっていることをおもいました。ゲルダはそこでからすに、じぶんの身の上のことをすっかり話してきかせた上、どうかしてカイをみなかったか、たずねました。
Ja varis nyökkäsi varsin miettiväisenä ja sanoi: — Ehkä olisin, ehkä olisin!
するとからすは、ひどくまじめにかんがえこんで、こういいました。
「あれかもしれない。あれかもしれない。」
— Mitä? Luuletko! huusi pieni tyttö ja oli miltei litistämäisillään variksen kuoliaaksi, niin hän suuteli sitä.
「え、しってて。」と、ゲルダは大きなこえでいって、からすをらんぼうに、それこそいきのとまるほどせっぷんしました。
— Siivolla, siivolla! sanoi varis. — Minä luulen, että se saattaa olla pieni Kai. Mutta nyt hän varmaan on unohtanut sinut prinsessan takia.
「おてやわらかに、おてやわらかに。」と、からすはいいました。「どうも、カイちゃんをしっているような気がします。たぶん、あれがカイちゃんだろうとおもいますよ。けれど、カイちゃんは、王女さまのところにいて、あなたのことなどは、きっとわすれていますよ。」
— Asuuko hän jonkun prinsessan luona? kysyi Gerda.
「カイちゃんは、王女さまのところにいるんですって。」と、ゲルダはききました。
— Kraa, kuulehan! sanoi varis, — mutta minun on vaikea puhua sinun kieltäsi. Ymmärrätkö variksenkieltä, niin kerron paremmin.
「そうです。まあ、おききなさい。」と、からすはいいました。「どうも、わたしにすると、にんげんのことばで話すのは、たいそうなほねおりです。あなたにからすのことばがわかると、ずっとうまく話せるのだがなあ。」
— En, sitä en ole oppinut, sanoi Gerda, — mutta isoäiti osasi sitä ja P-kieltä hän osasi. Kunpa minäkin olisin oppinut sen!
「まあ、あたし、ならったことがなかったわ。」と、ゲルダはいいました。「でも、うちのおばあさまは、おできになるのよ。あたし、ならっておけばよかった。」
— Ei tee mitään! sanoi varis, — minä kerron niin hyvin kuin voin, mutta huonoa siitä joka tapauksessa tulee, ja sitten se kertoi kaikki, mitä tiesi.
「かまいませんよ。」と、からすはいいました。「まあ、できるだけしてみますから。うまくいけばいいが。」
それからからすは、しっていることを、話しました。
— Siinä kuningaskunnassa missä me nyt istumme, asuu prinsessa, joka on niin hirvittävän viisas, mutta hän on myöskin lukenut kaikki sanomalehdet, mitä on maailmassa, ja unohtanut ne taas, niin viisas hän on.
「わたしたちがいまいる国には、たいそうかしこい王女さまがおいでなるのです。なにしろ世界中のしんぶんをのこらず読んで、のこらずまたわすれてしまいます。まあそんなわけで、たいそうりこうなかたなのです。
Tässä hiljan istahtaa hän valtaistuimelle eikä se kuulu olevankaan erittäin hauskaa, silloin hän sattuu hyräilemään erästä laulua, se oli juuri tämä laulu: ”Miksen naimisiin ma menis?”
さて、このあいだ、王女さまは玉座ぎょくざにおすわりになりました。玉座というものは、せけんでいうほどたのしいものではありません。そこで王女さまは、くちずさみに歌をうたいだしました。その歌は『なぜに、わたしは、むことらぬ』といった歌でした。
Kuulkaas, siinä on jotakin varteenotettavaa, sanoo hän ja sitten hän tahtoi mennä naimisiin, mutta hän tahtoi miehen, joka ymmärsi vastata, kun hänelle puhui, miehen, joka ei vain seisonut ja näyttänyt ylhäiseltä, sillä se on kovin ikävää.
そこで、『なるほど、それももっともだわ。』と、いうわけで、王女さまはけっこんしようとおもいたちました。でも夫おっとにするなら、ものをたずねても、すぐとこたえるようなのがほしいとおもいました。だって、ただそこにつっ立って、ようすぶっているだけでは、じきにたいくつしてしまいますからね。
Nyt antoi hän rummuttaa kokoon kaikki hovinaiset ja kun he kuulivat, mitä hän tahtoi, niin kävivät he kovin tyytyväisiksi.
— Siitä minä pidän, sanoivat he, — sellaista minäkin tässä hiljan ajattelin. — Saat uskoa, että joka sana, jonka sanon, on totta! sanoi varis. — Minulla on kesy kulta, joka kulkee vapaasti linnassa ja hän on kertonut minulle kaikki!
そこで、王女さまは、女官じょかんたち、のこらずおめしになって、このもくろみをお話しになりました。女官たちは、たいそうおもしろくおもいまして、
『それはよいおもいつきでございます。わたくしどもも、ついさきごろ、それとおなじことをかんがえついたしだいです。』などと申しました。
「わたしのいっていることは、ごく、ほんとうのことなのですよ。」と、からすはいって、「わたしには、やさしいいいなずけがあって、その王女さまのお城に、自由にとんでいける、それがわたしにすっかり話してくれたのです。」と、いいそえました。
Hänen kultansa oli tietysti myöskin varis, sillä vakka kantensa löytää ja variksella se aina on varis.
いうまでもなく、その、いいなずけというのはからすでした。というのは、にたものどうしで、からすはやはり、からすなかまであつまります。
— Sanomalehdet ilmestyivät heti laidassaan sydämiä ja prinsessan nimikirjaimet. Siitä ymmärrettiin, että jokaisella nuorella miehellä, joka oli hauskan näköinen, oli vapaus tulla linnaan ja puhua prinsessan kanssa, ja sen, joka puhui niin, että saattoi kuulla hänen olevan kotonaan siellä, ja joka puhui parhaiten, sen tahtoi prinsessa ottaa miehekseen.
ハートと、王女さまのかしらもじでふちどったしんぶんが、さっそく、はっこうされました。それには、ようすのりっぱな、わかい男は、たれでもお城にきて、王女さまと話すことができる。そしてお城へきても、じぶんのうちにいるように、気やすく、じょうずに話した人を、王女は夫としてえらぶであろうということがかいてありました。
Niin, niin, sanoi varis. Saat uskoa, se on niin totta kuin se, että istun tässä, että kansaa tulvi paikalle, oli tavaton tungos ja juokseminen, mutta ei onnistunut, ei ensimäisenä eikä toisena päivänä.
「そうです。そうです。あなたはわたしをだいじょうぶ信じてください。この話は、わたしがここにこうしてすわっているのとどうよう、ほんとうの話なのですから。」と、からすはいいました。
「わかい男の人たちは、むれをつくって、やってきました。そしてたいそう町はこんざつして、たくさんの人が、あっちへいったり、こっちへきたり、いそがしそうにかけずりまわっていました。でもはじめの日も、つぎの日も、ひとりだってうまくやったものはありません。
He osasivat kaikki hyvin puhua, kun olivat ulkona kadulla, mutta kun he tulivat sisään linnanportista ja näkivät kaartin hopeassa ja pitkin portaita lakeijoja kullassa ja suuret valaistut salit, niin he ällistyivät. Ja kun he seisoivat valtaistuimen edessä, missä prinsessa istui, eivät he osanneet sanoa muuta kuin viimeisen sanan, minkä hän oli sanonut, ja sitä ei hän viitsinyt kuulla uudestaan.
みんなは、お城のそとでこそ、よくしゃべりましたが、いちどお城の門をはいって、銀ずくめのへいたいをみたり、かいだんをのぼって、金ぴかのせいふくをつけたお役人に出あって、あかるい大広間にはいると、とたんにぽうっとなってしまいました。そして、いよいよ王女さまのおいでになる玉座の前に出たときには、たれも王女さまにいわれたことばのしりを、おうむがえしにくりかえすほかありませんでした。王女さまとすれば、なにもじぶんのいったことばを、もういちどいってもらってもしかたがないでしょう。
Tuntui siltä, kuin ihmiset siellä sisällä olisivat saaneet nuuskaa vatsalleen ja menneet tainnoksiin, kunnes ne tulivat takaisin kadulle, niin, silloin he saattoivat puhua.
ところが、だれも、ごてんのなかにはいると、かぎたばこでものまされたように、ふらふらで、おうらいへでてきて、やっとわれにかえって、くちがきけるようになる。
Minä olin itse sisällä ja näin sen! sanoi varis. Niiden tuli sekä nälkä että jano, mutta linnasta eivät he saaneet edes lasillista haaleaa vettä.
なにしろ町の門から、お城の門まで、わかいひとたちが、れつをつくってならんでいました。わたしはそれをじぶんで見てきましたよ。」と、からすが、ねんをおしていいました。「みんなは自分のばんが、なかなかまわってこないので、おなかがすいたり、のどがかわいたりしましたが、ごてんの中では、なまぬるい水いっぱいくれませんでした。
Tosin muutamat viisaimmat olivat ottaneet mukaansa voileipää, mutta eivät jakaneet naapurinsa kanssa. He ajattelivat kuin ajattelivatkin: antaa hänen vain näyttää nälkäiseltä, niin ei prinsessa ota häntä.
なかで気のきいたせんせいたちが、バタパンご持参で、やってきていましたが、それをそばの人にわけようとはしませんでした。このれんじゅうの気では――こいつら、たんとひもじそうな顔をしているがいい。おかげで王女さまも、ごさいようになるまいから――というのでしょう。」
— Mutta Kai, pieni Kai! kysyi Gerda. — Milloin hän tuli? Oliko hän noiden monien joukossa?
「でも、カイちゃんはどうしたのです。いつカイちゃんはやってきたのです。」と、ゲルダはたずねました。「カイちゃんは、その人たちのなかまにいたのですか。」
— Maltahan, maltahan! Nyt me juuri tulemme häneen. Oli kolmas päivä, silloin tuli sinne pieni mies ilman hevosta ja vaatteita, marssien aivan tyynesti ylös linnaan. Hänen silmänsä loistivat kuin sinun silmäsi, hänellä oli kauniit pitkät hiukset, mutta muuten huonot vaatteet.
「まあまあ、おまちなさい。これから、そろそろ、カイちゃんのことになるのです。ところで、その三日目に、馬にも、馬車にものらないちいさな男の子が、たのしそうにお城のほうへ、あるいていきました。その人の目は、あなたの目のようにかがやいて、りっぱな、長いかみの毛をもっていましたが、着物はぼろぼろにきれていました。」
— Se oli Kai! riemuitsi Gerda. — Oi, minä olen siis löytänyt hänet!
Ja hän taputti käsiään.
「それがカイちゃんなのね。ああ、それでは、とうとう、あたし、カイちゃんをみつけたわ。」と、ゲルダはうれしそうにさけんで、手をたたきました。
— Hänellä oli pieni reppu selässä! sanoi varis.
「その子は、せなかに、ちいさなはいのうをしょっていました。」と、からすがいいました。
— Ei, se oli varmaan hänen kelkkansa! sanoi Gerda, — sillä kelkka mukanaan hän läksi pois!
「いいえ、きっと、それは、そりよ。」と、ゲルダはいいました。「カイちゃんは、そりといっしょに見えなくなってしまったのですもの。」
— Se on mahdollista! sanoi varis,— minä en niin tarkkaan katsonut. Mutta sen tiedän kesyn kultani kautta, että kun hän tuli sisään linnanportista ja näki henkivartioston hopeassa ja lakeijat pitkin portaita kullassa, niin ei hän vähääkään ällistynyt. Hän nyökkäsi ja sanoi niille:
「なるほど、そうかもしれません。」と、からすはいいました。「なにしろ、ちょっと見ただけですから。しかし、それは、みんなわたしのやさしいいいなずけからきいたのです。それから、その子はお城の門をはいって、銀の軍服ぐんぷくのへいたいをみながら、だんをのぼって、金ぴかのせいふくのお役人の前にでましたが、すこしもまごつきませんでした。それどころか、へいきでえしゃくして、
mahtaa olla ikävää seisoa portaissa, minä menen mieluummin sisään!
『かいだんの上に立っているのは、さぞたいくつでしょうね。ではごめんこうむって、わたしは広間にはいらせてもらいましょう。』
Siellä loistivat salit kynttilöissään. Salaneuvokset ja korkeudet kulkivat paljainjaloin ja kantoivat kultavateja — siinä olisi kyllä saattanut käydä juhlalliseksi! Hänen saappaansa narisivat hirveästi, mutta hän ei kuitenkaan pelästynyt.
と、いいました。広間にはあかりがいっぱいついて、枢密顧問官すうみつこもんかんや、身分の高い人たちが、はだしで金の器うつわをはこんであるいていました。そんな中で、たれだって、いやでもおごそかなきもちになるでしょう。ところへ、その子のながぐつは、やけにやかましくギュウ、ギュウなるのですが、いっこうにへいきでした。」
— Se on aivan varmaan Kai! sanoi Gerda. — Minä tiedän, että hänellä oli uudet saappaat, minä kuulin niiden narisevan isoäidin huoneessa.
「きっとカイちゃんよ。」と、ゲルダがさけびました。 「だって、あたらしい長ぐつをはいていましたもの。わたし、そのくつがギュウ、ギュウいうのを、おばあさまのへやできいたわ。」
— Niin, kyllä ne narisivat! sanoi varis, — ja rohkeasti astui hän suoraan prinsessan eteen, joka istui helmellä, joka oli niin suuri kuin rukinpyörä. Ja kaikki hovinaiset ja niiden piiat ja piikojen piiat, ja kaikki kavaljeerit ja niiden palvelijat ja palvelijoiden palvelijat, jotka pitivät renkiä, seisoivat määräasennossa ympärillä. Ja kuta likempänä ovea he seisoivat, sitä ylpeämmiltä he näyttivät.
「そう、ほんとうにギュウ、ギュウってなりましたよ。」と、からすはまた話しはじめました。 「さて、その子は、つかつかと、糸車ほどの大きなしんじゅに、こしをかけている、王女さまのご前ぜんに進みました。王女さまのぐるりをとりまいて、女官たちがおつきを、そのおつきがまたおつきを、したがえ、侍従じじゅうがけらいの、またそのけらいをしたがえ、それがまた、めいめい小姓こしょうをひきつれて立っていました。しかも、とびらの近くに立っているものほど、いばっているように見えました。
Palvelijoiden palvelijan renkiin, joka aina käy tohveleissa, tuskin uskaltaa katsoa, niin ylpeänä hän seisoo ovella.
しじゅう、うわぐつであるきまわっていた、けらいのけらいの小姓なんか、とてもあおむいて顔が見られないくらいでした。とにかく、戸ぐちのところでいばりかえっているふうは、ちょっと見ものでした。」
— Se mahtaa olla kauheaa! sanoi pieni Gerda. — Ja Kai sai kuitenkin prinsessan?
「まあ、ずいぶんこわいこと。それでもカイちゃんは、王女さまとけっこんしたのですか。」と、ゲルダはいいました。
— Jollen minä olisi ollut varis, olisin ottanut hänet, vaikka olenkin kihloissa. Hän kuului puhuneen yhtä hyvin kuin minä puhun, kun puhun variksenkieltä, sen olen kuullut kesyltä kullaltani.
「もし、わたしがからすでなかったなら、いまのいいなずけをすてても、王女さまとけっこんしたかもしれません。人のうわさによりますと、その人は、わたしがからすのことばを話すときとどうよう、じょうずに話したということでした。わたしは、そのことを、わたしのいいなずけからきいたのです。
Hän oli rohkea ja kaunis, hän ei ollut ensinkään tullut kosimaan, vaan ainoastaan kuulemaan prinsessan viisautta, ja sen hän havaitsi hyväksi ja prinsessa puolestaan havaitsi hänet hyväksi.
どうして、なかなかようすのいい、げんきな子でした。それも王女さまとけっこんするためにきたのではなくて、ただ、王女さまがどのくらいかしこいか知ろうとおもってやってきたのですが、それで王女さまがすきになり、王女さまもまたその子がすきになったというわけです。」
— Aivan varmaan se oli Kai, sanoi Gerda, — hän oli niin viisas, hän osasi päässälaskua murtoluvuilla. Oi, etkö veisi minua linnaan?
「そう、いよいよ、そのひと、カイちゃんにちがいないわ。カイちゃんは、そりゃりこうで、分数まであんざんでやれますもの――ああ、わたしを、そのお城へつれていってくださらないこと。」と、ゲルダはいいました。
— Kyllä, se on helposti sanottu! sanoi varis. — Mutta miten me sen teemme? Minäpä puhun siitä kesyn kultani kanssa, hän varmaan voi antaa meille neuvon. Sillä sen minä sinulle sanon, että sellainen pieni tyttö kuin sinä ei koskaan saa lupaa oikein päästä sisään!
「さあ、くちでいうのはたやすいが、どうしたら、それができるか、むずかしいですよ。」と、からすはいいました。「ところで、まあ、それをどうするか、まあ、わたしのいいなずけにそうだんしてみましょう。きっと、いいちえをかしてくれるかもしれません。なにしろ、あなたのような、ちいさな娘さんが、お城の中にはいることは、ゆるされていないのですからね。」
— Kyllä minä saan! sanoi Gerda. — Kun Kai kuulee että minä olen täällä, tulee hän heti ja noutaa minut!
「いいえ、そのおゆるしならもらえてよ。」と、ゲルダがこたえました。「カイちゃんは、わたしがきたときけば、すぐに出てきて、わたしをいれてくれるでしょう。」
— Odota minua tuolla lätin luona! sanoi varis, käänteli päätään ja lensi pois.
「むこうのかきねのところで、まっていらっしゃい。」と、からすはいって、あたまをふりふりとんでいってしまいました。
Vasta kun oli pimeä ilta, tuli varis taas takaisin.
— Erinomaista, erinomaista! sanoi se. — Hän lähettää sinulle paljon terveisiä ja tässä on sinulle pieni leipä, hän otti sen kyökistä, siellä on leipää tarpeeksi ja varmaan sinun on nälkä.
そのからすがかえってきたときには、晩もだいぶくらくなっていました。
「すてき、すてき。」と、からすはいいました。「いいなずけが、あなたによろしくとのことでしたよ。さあ、ここに、すこしばかりパンをもってきてあげました。さぞ、おなかがすいたでしょう。いいなずけが、だいどころからもってきたのです。そこにはたくさんまだあるのです。
Ei ole mahdollista, että sinä pääset linnaan, sinähän olet paljain jaloin. Hopeaan puettu kaarti ja kultaan puetut lakeijatkaan eivät sitä sallisi. Mutta älä itke, sinä kyllä pääset sinne kuitenkin. Kultani tietää pienet takaportaat, jotka johtavat makuuhuoneeseen ja hän tietää, mistä ottaa avaimen.
――どうも、お城へはいることは、できそうもありませんよ。なぜといって、あなたはくつをはいていませんから、銀の軍服のへいたいや、金ぴかのせいふくのお役人たちが、ゆるしてくれないでしょうからね、だがそれで泣いてはいけない。きっと、つれて行けるくふうはしますよ。わたしのいいなずけは、王女さまのねまに通じている、ほそい、うらばしごをしっていますし、そのかぎのあるところもしっているのですからね。」
Ja he menivät puutarhaan, suureen puukujaan, missä lehti putosi toisensa jälkeen, ja kun kynttilät linnassa sammutettiin, toinen toisensa jälkeen, vei varis pienen Gerdan erään takaoven luo, joka oli raollaan.
そこで、からすとゲルダとは、お庭をぬけて、木の葉があとからあとからと、ちってくる並木道なみきみちを通りました。そして、お城のあかりが、じゅんじゅんにきえてしまったとき、からすはすこしあいているうらの戸口へ、ゲルダをつれていきました。
Oi, kuinka Gerdan sydän sykki levottomuudesta ja ikävästä. Tuntui siltä kuin hän olisi ollut tekemäisillään jotain pahaa ja hänhän vain tahtoi tietää, oliko se pieni Kai.
まあ、ゲルダのむねは、こわかったり、うれしかったりで、なんてどきどきしたことでしょう。まるでゲルダは、なにかわるいことでもしているような気がしました。けれど、ゲルダはその人が、カイちゃんであるかどうかをしりたい、いっしんなのです。
Рэклама