sí, tenía que ser él; pensaba en sus ojos vivos y en sus largos cabellos; creía verle sonreír,como cuando estaban sentados, allá en su casa, junto a los rosales.

Kyllä, sen täytyi olla hän. Hän kuvitteli elävästi mielessään hänen viisaita silmiään, hänen pitkiä hiuksiaan. Hän aivan saattoi nähdä, kuinka hän hymyili, kun he istuivat kotona ruusujen alla.

Sin duda, se sentiría feliz de verla, de oírle contar el largo camino que por él había recorrido, de saber lo tristes que se habían sentido todos desde el día que desapareció.

Varmaan hän tulee iloiseksi, kun näkee Gerdan, kuulee, minkä pitkän matkan hän on kulkenut hänen tähtensä, ja saa tietää, kuinka suruissaan kaikki kotona olivat, kun ei hän palannut.

¡Oh, que miedo y que alegría a la vez!

Oi sitä pelkoa ja iloa!

Y allí estaban ya, delante de la escalera; una pequeña lámpara irradiaba su tenue luz desde un aparador; en el centro del suelo se encontraba la corneja domesticada que movía la cabeza a un lado y a otro sin dejar de mirar a la niña; Gerda le hizo una reverencia, tal como su abuela le había enseñado.

Nyt he olivat portaissa. Siellä paloi kaapilla pieni lamppu. Keskellä lattiaa seisoi kesy varis, käännellen päätään joka taholle ja katseli Gerdaa, joka niiasi, niinkuin isoäiti oli opettanut.

— Mi novio me ha hablado muy elogiosamente de usted, mi querida señorita — dijo la corneja domesticada—. Su currículum vitae, como se suele decir, es realmente conmovedor… Si coge usted la lámpara, yo iré delante, Iremos en línea recta, así no encontraremos a nadie.

— Sulhaseni on puhunut teistä niin kauniisti, pieni neitiseni, sanoi kesy varis. — Teidän ”vita’nne”, niinkuin sitä sanotaan, on sekin hyvin liikuttava. Otatteko lampun, niin minä kuljen edellä. Me kuljemme tästä suoraan, niin emme tapaa ketään.

— Me parece que alguien viene por detrás de nosotros — dijo Gerda. Sintió como si un rumor pasara junto a ella; algo que parecía proceder de extrañas sombras que se deslizaran a lo largo de los muros: caballos de crines flotantes y patas delgadas, jóvenes vesteidos de cazadores,damas y caballeros cabalgando …

— Täällä taitaa tulla joku heti perässä! sanoi Gerda ja hänen ohitsensa suhahti. Näytti olevan ikäänkuin varjoja seinää vastaan, hevosia liehuvin harjoin ja ohuin jaloin, metsästyspalvelijoita, herroja ja naisia ratsain.

— Son sólo sueños— dijo la corneja— Vienen a sugerir ideas de caza a nuestros soberanos; tanto mejor, así podrá usted contemplarlos más a gusto mientras duermen. Si le va bien las cosas, espero que se mostrará usted agradecida…

— Ne ovat vain unia, sanoi varis, — ne tulevat noutamaan korkeiden herrasväkien ajatuksia metsästysretkelle. Hyvä onkin, niin voitte paremmin katsella heitä vuoteessa. Mutta näyttäkääkin, että jos pääsette arvoon ja kunniaan, osoitatte kiitollista mieltä.

— Inútil hablar de eso— dijo la corneja del bosque.

— Eihän siitä kannata puhua, sanoi metsävaris.

Llegaron al primer salón, tapizado de satén rosa con estampado de flores; los sueños les habían sobrepasado y marchaban tan deprisa que la pequeña Gerda no podía ver ya a los augustos personajes.

Nyt he tulivat ensimäiseen saliin, se oli ruusunpunaista silkkiä taidokkaine kukkineen, jotka ylenivät pitkin seiniä. Täällä suhisivat jo unet heidän ohitsensa, mutta he kulkivat niin nopeasti, ettei Gerda saanut nähdä korkeaa herrasväkeä.

Los salones, a cual más magnífico, dejarían anonadado a cualquiera que los viera; finalmente, llegaron al formitorio.

Toinen sali kävi toistaan komeammaksi, tahtoi oikein ällistyttää, ja nyt he olivat makuuhuoneessa.

Su techo recordaba una enorme palmera con hojas de un cristal maravilloso; en medio de la habitación, engarzados en un tallo de oro, había dos lechos que parecían lirios;

Sen katto muistutti suurta palmua, jonka lehdet ovat lasia ja keskellä lattiaa riippui paksussa kultavarressa kaksi vuodetta, jotka kumpikin olivat liljan muotoiset.

uno era blanco y en él descansaba la princesa; hacia el otro, de color rojo, se dirigió Gerda para comprobar si era Kay el que allí dormía; apartó uno de los pétalos rojos y vio un cuello moreno .. ¡Era Kay!

Toinen oli valkoinen, siinä makasi prinsessa, toinen punainen ja siitä piti Gerdan etsiä pientä Kaita. Hän taivutti syrjään muuatta punaista lehteä ja silloin hän näki vallan ruskean niskan. Oi, se oli Kai!

Le llamó en voz alta por su nombre, acercó la lámpara hacia el lecho… Los sueños cruzaron de nueva a caballo por la habitación… se despertó, volvió la cabeza y … ¡No era kay!

Hän huusi aivan ääneen hänen nimensä, valaisi häntä lampulla — unet humisivat taas ratsain huoneeseen —, hän heräsi, käänsi päätään ja — se ei ollutkaan pieni Kai!

El príncipe, aunque también joven y hermoso, sólo se le parecía en el cuello. Desde el lecho del lirio blanco, la princesa entreabrió los ojos preguntando qué sucedía. La niña se echó a llorar y contó toda su historia y lo que las cornejas habían hecho por ella.

Vain prinssin niska muistutti häntä, mutta nuori ja kaunis hän oli. Ja valkoisesta liljavuoteesta kurkisti prinsessa ja kysyi, mikä oli. Silloin itki pieni Gerda ja kertoi koko tarinansa ja kaikki, mitä varikset olivat tehneet hänen hyväkseen.

— ¡Pobre pequeña!— dijeron el príncipe y la princesa; alabaron la actitud de las cornejas y dijeron que no estaban enfadados con ellas, aunque aquello no debía volver a repetirse. Sin embargo, tendrían su recompensa.

— Sinä pieni raukka! sanoivat prinssi ja prinsessa ja he kehuivat variksia ja sanoivat, etteivät olleet niille ensinkään suuttuneet, mutta heidän ei kuitenkaan pitäisi tehdä tätä toiste. Joka tapauksessa oli niiden saatava palkinto.

— ¿Quereis volar en libertad? — preguntó la princesa — ¿ O preferis el cargo de cornejas de corte con derecho a todos los desperdicios de la cocina?

— Tahdotteko lentää vapaina? kysyi prinsessa, — tai tahdotteko vakinaisen toimen hovivariksina sekä kaikki, mikä jää kyökistä?

Las dos cornejas, haciendo una solemne reverencia, aceptaron el cargo que se les ofrecía, pues pensaban en su vejez y creyendo que era una buena oportunidad para asegurarse su futuro.

Ja molemmat varikset niiasivat ja pyysivät vakinaista tointa, sillä he ajattelivat vanhuuttaan ja sanoivat: hyvä on vanhan miehen omistaa jotakin, niinkuin heidän sanansa kuuluivat.

El príncipe se levantó de su lecho e invitó a Gerda a que se acostara en él: era todo lo que podía hacer por ella.

Ja prinssi nousi vuoteestaan ja antoi Gerdan nukkua siinä ja enempää ei hän voinut tehdä.

La niña juntó sus manitas y pensó: «¡Qué buenos son los hombres y los animales!». Cerró los ojos y durmió profundamente.

Gerda liitti pienet kätensä yhteen ja ajatteli: kuinka sentään ihmiset ja eläimet ovat hyviä. Ja sitten hän sulki silmänsä ja nukkui makeasti.

Los sueños regresaron en segudia por el aire, mas esta vez como ángeles de Dios que arrastraban un pequeño trineo en el que iba sentado Kay; pero aquello eran sólo ensoñaciones que desaparecieron en el mismo momento que la niña se despertó.

Kaikki unet lensivät taas sisään ja ne olivat Jumalan enkelien näköiset ja ne vetivät kelkkaa ja siinä istui Kai ja nyökkäsi päätään. Mutta kaikki oli vain unennäköä ja sentähden se olikin poissa heti, kun hän heräsi.

A la mañana siguiente, la vistieron de pies a cabeza con sedas y terciopelos; le ofrecieron quedarse en el castillo donde tan feliz podría ser, pero ella tan sólo quería un pequeño carro con un caballo y un par de zapatitos para lanzarse de nuevo por esos mundos de Dios a proseguir la búsqueda de Kay.

Seuraavana päivänä puettiin hänet kiireestä kantapäähän asti silkkiin ja samettiin. Hän sai tarjouksen jäädä linnaan hyville päiville, mutta hän pyysi ainoastaan saada pienet rattaat ja hevosen eteen, ja parin pieniä saappaita, sitten hän taas ajaa maailmalle etsimään Kaita.

Le regalaron un par de zapatos y un manguito; le dieron también un hermoso traje y cuando se dispuso a partir se entontró con una magnífica carroza de oro que la esperaba ante la puerta; sobre ella, el escudo con las armas de los dos príncipes brillaba como una estrella; cochero, siervientes y postillones, pues también había postillones, vestían libreas bordadas con coronas de oro.

Hän sai sekä saappaat että puuhkan. Hänet puettiin hyvin kauniiksi ja kun hänen piti lähteä, seisoivat oven luona uudet vaunut puhdasta kultaa. Prinssin ja prinsessan vaakuna paistoi vaunusta kuin tähti. Kuski, palvelijat ja esiratsastajat — sillä esiratsastajia oli myöskin — istuivat, päässään kultakruunut.

El príncipe y la princesa ayudaron a Gerda a subir al coche y le desearon buen viaje.

Prinssi ja prinsessa auttoivat hänet itse vaunuihin ja toivottivat hänelle kaikkea onnea.

La corneja domesticada, ahora ya casada, la acompañó durante las tres primeras leguas; se sentó a su lado, ya que no podía soportar ir en dirección contraria a la marcha; la otra corneja se quedó en la puerta batiendo sus alas; no podía acompañarles, pues desde que tenía un cargo en la corte y comida en abundancia, sufría de fuertes dolores de cabeza.

Metsävaris, joka nyt oli mennyt naimisiin, seurasi mukana ensimäiset kolme penikulmaa. Se istui hänen vierellään, sillä se ei sietänyt ajaa takaperin. Toinen varis seisoi portilla ja räpytti siipiään. Se ei seurannut mukana, sillä se poti päänkipua siitä lähtien, kun se oli saanut vakinaisen toimen ja liian paljon syömistä.

La carroza estaba abarrotada de bizcochos y bajo el asiento había gran cantidad de frutas y panes de especias.

Sisältä olivat vaunut päällystetyt sokeririnkeleillä ja istuimessa oli hedelmiä ja piparpähkinöitä.

— ¡Adiós, Adiós! — se despidieron el príncipe y la princesa. La pequeña Gerda lloró y también la corneja del bosque… Recorrieron las tres primeras leguas y la corneja domesticada tuvo que decirle adiós; fue una seperación muy penosa;

— Hyvästi, hyvästi! huusivat prinssi ja prinsessa ja pikku Gerda itki ja varis itki. Niin kuluivat ensimäiset penikulmat. Silloin heitti variskin hyvästit ja se oli raskas hyvästijättö.

voló hacia un árbol y agitó sus alas negras hasta que la carroza, que brillaba como el sol, se perdió de vista tras un recodo del camino.

Se lensi puuhun ja räpytteli mustia siipiään niin kauan, kuin se saattoi nähdä vaunut, jotka paistoivat kuin kirkkain auringonpaiste.

Quinto episodio. La Hija del Bandido

Viides tarina. Pieni ryövärityttö

Atravesaban un bosque sombrío, donde la corroza resplandecía como una antorcha, lo que llamó la atención de los bandidos.

He ajoivat pimeän metsän läpi, mutta vaunut loistivat kuin soihtu, se pisti ryövärien silmään, sitä eivät he voineet sietää.

No podían dejar escapar aquella presa.
—¡Es de oro! ¡Es de oro! — gritaron, precipitándose sobre ella; detuvieron a los caballos, dieron muerte a los cocheros y sacaron del coche a la pequeña Gerda.

— Se on kultaa, se on kultaa! huusivat he, syöksyivät esiin, kävivät kiinni hevosiin, löivät kuoliaaksi pienet ratsumiehet, kuskin ja palvelijat ja vetivät nyt pienen Gerdan esiin vaunuista.

—¡Está rolliza y hermosa! La han cebado con pan de especias — dijo la mujer al bandido que tenía una barba enmarañada y unas cejas que le caían hasta los ojos—

— Hän on lihava, hän on kaunis, hän on syötetty pähkinänsydämillä! sanoi vanha ryöväriakka, jolla oli pitkä tuuhea parta ja sellaiset kulmakarvat, että ne riippuivat silmien päällä.

Es tierna como un cordero cebón, ¡Qué rica estará! — Y diciendo esto, sacó su afilado cuchillo que brilló con resplandor siniestro.

— Hän on yhtä hyvä kuin pieni syöttölammas. Ai, kuinka makealta hän tulee maistumaan! Ja sitten hän veti tupesta kiiltävän veitsensä ja se välkkyi niin, että hirvitti.

— ¡Ahh! — Chilló la mujer: su propia hija, a la que llevaba a la espalda, le acababa de propinar un tremendo mordisco en la oreja. La muchacha era salvaje y mal educada como no se pueda imaginar. — ¡Maldita niña! — exclamó la madre, que no pudo así matar a Gerda.

— Ai! sanoi akka samassa. Häntä oli purrut korvaan hänen oma pieni tyttärensä, joka riippui hänen selässään ja oli niin raju ja hurja, että sitä ilokseen katseli. — Senkin ilkeä vekara! sanoi äiti eikä hänellä ollut aikaa teurastaa Gerdaa.

— ¡Quiero esta niña para que juegue conmigo! — dijo la hija del bandido— Quiero que me dé su manguito y su vestido y que duerma conmigo en la cama.
Y la mordió de nuevo con tal fuerza que la mujer dio un salto en el aire retorciéndose, mientras los bandidos se echaban a reír, diciendo:
—¡Mirad cómo baila con su hija!

— Hänen pitää leikkiä minun kanssani! sanoi pieni ryövärityttö. — Hänen pitää antaa minulle puuhkansa, kaunis hameensa, nukkua minun kanssani minun vuoteessani! Ja sitten hän taas puri niin, että ryöväriakka hypähti ilmaan ja kieppui ympäri ja kaikki ryövärit nauroivat ja sanoivat: — Kas kuinka hän tanssii pentunsa kanssa.

—¡Quiero montar en la carroza! — gritó la hija del bandido.
Y cuando la chiquilla quería algo, había que dárselo, pues además de consentida, era terca como ella sola.

— Minä tahdon vaunuihin! sanoi pieni ryövärityttö ja hänen täytyi ja hän halusi saada tehdä tahtonsa, sillä hän oli kovin hemmoteltu ja itsepäinen.

Tomó asiento junto a Gerda en la carroza y se adentraron por el bosque traqueteando entre tocones y malezas. la hija del bandido era tan alta como Gerda, aunque más fuerte, más ancha de hombros y de piel más oscura; sus ojos, de un negro intenso, revelaban una expresión de tristeza. Cogió a la pequeña Gerda por la cintura y le dijo:

Hän ja Gerda istuivat vaunuissa ja sitten he ajoivat kivien ja kantojen yli syvemmälle metsään. Pieni ryövärityttö oli yhtä suuri kuin Gerda, mutta tanakampi, hartevampi ja iholtaan tumma. Silmät olivat aivan mustat, ne näyttivät miltei surullisilta. Hän otti pientä Gerdaa vyötäisistä ja sanoi:

— No te matarán mientras yo no me enfado contigo. ¿Eres una princesa?

— Ne eivät teurasta sinua, niin kauan kuin en minä suutu sinuun! Sinä olet kai prinsessa?

— No — dijo la pequeña Gerda, contando lo que le había ocurrido y lo mucho que quería al pequeño Kay.

— En, sanoi pieni Gerda ja kertoi hänelle kaikki, mitä oli kokenut ja kuinka paljon hän piti pikku Kaista.

La hija del bandido miraba con aire grave; hizo un movimiento de cabeza y dijo:
— No te matarán, ni siquiera aunque yo me enfado contigo; en ese caso seré yo misma quien lo haga.
Secó los ojos de Gerda y metió sus manos en el bello manguito tan suave y caliente que era.

Ryövärityttö katsoi häneen varsin vakavana, nyökytti hiukan päätään ja sanoi: — Ne eivät saa teurastaa sinua, vaikka minä suuttuisinkin sinuun, silloin minä kyllä teen sen itse! Ja sitten hän pyyhki Gerdan silmät ja pisti sitten molemmat kätensä somaan puuhkaan, joka oli pehmoinen ja lämmin.

La carroza se detuvo; se encontraban en el patio del castillo de los bandidos, cuyos muros estaban agrietados de arriba abajo; cuervos y cornejas salieron volando de agujeros y grietas y dos grandes perrazos, con aspecto de poder devorar a un hombre, daban grandes brincos, aunque no ladraban, pues les estaba prohibido.

Nyt pysähtyivät vaunut. He olivat keskellä ryövärilinnan pihaa. Seinä oli haljennut ylhäältä alas asti, korpit ja varikset lentelivät avonaisista rei’istä ja suuret verikoirat, joista jokainen oli sen näköinen kuin se olisi voinut niellä ihmisen, hyppivät korkealle ilmaan, mutta eivät haukkuneet, sillä se oli kielletty.

En la sala central, grande, vieja y con las paredes recubiertas de hollín, ardía una gran hoguera en medio del enlosado; el humo se acumulaba junto al techo y debía buscar por sí mismo una salida; en el fuego hervía un caldero de sopa y, ensartados en un pincho, se asaban varios conejos y liebres.

Suuressa, vanhassa nokisessa salissa paloi keskellä kivilattiaa suuri tuli. Savu kiiri kattoa pitkin ja sai itse etsiä tiensä ulos. Suuressa juomanpanokattilassa kiehui keitto ja sekä jäniksiä että kaniineja käänneltiin vartaissa.

— Esta noche dormirás conmigo y con mis animales — dijo a Gerda la hija del bandido.
Cuando hubieron comido y bebido se dirigieron a un rincón donde se amontonaban la paja y las mantas.

— Sinun pitää yöllä nukkua minun kanssani täällä kaikkien pikkueläinteni kanssa! sanoi ryövärityttö. He saivat syömistä ja juomista ja menivät sitten muutamaan nurkkaan, missä oli olkia ja mattoja.

Por encima de sus cabezas, sobre vigas y traviesas, había cerca de cien palomas; parecían dormidas, aunque giraron ligeramente sus cabezas a la llegada de las niñas.

Ylhäällä istui rimoilla ja orsilla liki sata kyyhkystä, jotka kaikki näyttivät nukkuvan, mutta käännähtivät kuitenkin vähän, kun pikkutytöt tulivat.

— Son todas mías — dijo la hija del bandido, y, atrapando a una de las que estaban más próximas, la sujetó por las patas y la sacudió, mientras la paloma agitaba las alas.

— Ne ovat kaikki minun, sanoi pieni ryövärityttö ja kävi nopeasti kiinni yhteen likimmistä, piteli sitä jaloista ja ravisti sitä niin, että se räpytteli siipiään.

— ¡Bésala! — gritó, arrojando el animal a la cara de Gerda —.

— Suutele sitä! huusi hän ja löi sillä Gerdaa kasvoihin.

Éstos son la chusma del bosque — continuó, mostrándole los barrotes que cerraban un agujero en lo alto del muro —

— Tuossa istuvat metsälurjukset! jatkoi hän ja viittasi säleiden taakse, joita oli lyöty aika määrä korkealle reiän eteen muurissa.

Si no se los tiene bien encerrados, se echan a volar de inmediato y desaparece. ¡Y este es mi viejo amigo Be! Y tió de los cuernos a un reno atado a la pared con una cuerda sujeta a un anillo de cobre pulimentado que le rodeaba el cuello.

— Ne ovat metsälurjuksia nuo kaksi! Ne lentävät heti pois, jolleivät ole oikein lukittuina. Ja tässä seisoo minun vanha rakkahimpani ”pää”! ja hän veti sarvesta poroa, jolla oli kiiltävä kuparirengas kaulassa ja joka oli kytkettynä.

— También a éste hay que sujetarlo bien; de lo contrario, se soltaría y se iriía. Todas las noches le acaricio el cuello con mi cuchillo y se muere de miedo.

Häntäkin meidän täytyy pitää kytkyessä, muuten hän karkaa luotamme. Joka ikinen ilta kutkutan minä häntä kaulaan terävällä veitselläni, sitä hän niin pelkää!

La niña sacó un largo cuchillo de una rendija que había en la pared y lo pasó por el cuello del reno. El pobre animal coceó, mientras la hija del bandido se reía a carcajadas. Luego, de un empujón, tiró a Gerda sobre la cama.

Ja pieni tyttö veti pitkän veitsen muurinhalkeamasta ja antoi sen liukua poron kaulan yli. Eläin raukka potki takajaloillaan ja ryövärityttö nauroi ja veti sitten Gerdan mukaansa vuoteeseen.

— ¿No vas a dejar el cuchillo mientras duermes? — preguntó Gerda que miraba la hoja con temor.

— Aiotko pitää veitsen vieressäsi, kun nukut? kysyi. Gerda ja katseli siihen hiukan peloissaan.

— Duermo siempre con mi cuchillo — respondió la hija del bandido. Nunca se sabe lo que puede ocurrir. Pero cuéntame más sobre lo que hace un momento decías del pequeño Kay y sobre por qué te has aventurado a recorrer el mundo.

— Minä nukun aina veitsi vieressäni, sanoi pieni ryövärityttö. — Ei koskaan tiedä, mitä voi sattua. Mutta kerro minulle nyt taas, mitä äsken kerroit pienestä Kaista ja miksi olet lähtenyt maailmalle.

Gerda continuó su relato, mientras las palomas del bosque se arrullaban allía rriba, en su jaula, y las otras dormían.

Ja Gerda kertoi uudestaan, ja metsäkyyhkyset kuhersivat ylhäällä häkissä, muut kyyhkyset nukkuivat.

La hija del bandido pasó su brazo alrededor del cuello de Gerda y, sin dejar de sujetar el cuchillo con la otra mano, se durmió y pronto se le oyó roncar; sin embargo, Gerda no podía cerrar los ojos, no sabía si iba a vivir o a morir.

Pieni ryövärityttö pani kätensä Gerdan kaulaan, piti veistä toisessa kädessään ja nukkui niin, että sen saattoi kuulla. Mutta Gerda ei ensinkään voinut sulkea silmiään, hän ei tietänyt, oliko hänen määrä elää vaiko kuolla.

Los bandidos estaban sentados alrededor del fuego, cantaban, bebían y la vieja bailaba de forma estrafalaria.

Ryövärit istuivat tulen ympärillä, lauloivat ja joivat, ja ryöväriakka heitteli kuperkeikkoja.

¡Oh, qué horrible espectáculo!

Oi, pienen tytön oli varsin hirmuista katsella sitä.

Entonces las palomas del bosque dijeron:
— ¡Crrru, Crrru! Hemos visto a tu amigo Kay. Una gallina blanca llevaba su trineo y él iba sentado en el de la Reina de las Nieves, que voló sobre el bosque cuando nosotras estábamos en el nido; sopló sobre nuestros pequeños y todos murieron, salvo nosotros dos ¡Crrru, Crrru!

Silloin sanoivat metsäkyyhkyset: kur, kur, me olemme nähneet pienen Kain. Valkoinen kana kantoi hänen rekeänsä. Hän istui lumikuningattaren vaunuissa, jotka kulkivat läpi metsän, kun me makasimme pesässä. Hän puhalsi meihin poikasiin ja kaikki ne kuolivat, paitsi me kaksi. Kur, kur!

— ¿Qué es lo que me decís? — preguntó Gerda sobresaltada — ¿Dónde iba la Reina de las Nieves? ¿Podéis decírmelo?

— Mitä te sanotte siellä ylhäällä? huusi Gerda, — minne lumikuningatar matkusti? Tiedättekö siitä jotakin?

— Seguramente se dirigía a Laponia, donde hay siempre hielo y nieve. No tienes más que preguntar al reno que está atado con la cuerda.

— Luultavasti hän matkusti Lapinmaahan, sillä siellä on aina lunta ja jäätä, kysy vain porolta, joka seisoo kytkettynä nuoraan.

— Allí hay una gran cantidad de nieve y hielo — dijo el reno —. ¡Es muy agradable y muy hermoso! Se puede correr y saltar libremente por inmensos valles nevados. Es allí donde la Reina de las Nieves tiene su mansión de verano, pero su castillo está más arriba, cerca del Polo Norte, en las islas llamadas Spitzberg.

— Siellä on jäätä ja lunta, siellä on suloista ja hyvä olla! sanoi poro, — siellä juostaan vapaasti suurissa, hohtavissa laaksoissa. Siellä on lumikuningattaren kesäteltta, mutta hänen vakituinen linnansa on ylhäällä pohjoisnavan puolella, sillä saarella, jota sanotaan Huippuvuoriksi.

—¡Oh Kay, querido Kay! — suspiró Gerda.

— Oi Kai, pieni Kai! huokasi Gerda.

— ¿Vas a estarte quieta de una vez? — le gritó la hija del bandido— O te callas o sentirás mi afilado cuchillo en tu barriga.

— Nyt sinun pitää olla hiljaa, sanoi ryövärityttö, — muuten saat veitsen vatsaasi!

Por la mañana, Gerda le contó todo lo que le habían dicho las palomas del bosque; la hija del bandido adoptó una expresión grave, movió la cabeza y dijo:
— Eso me da igual … eso me da igual… ¿Sabes tú donde está Laponia? — le preguntó al reno.

Aamulla kertoi Gerda hänelle kaikki, mitä metsäkyyhkyset olivat sanoneet ja pieni ryövärityttö näytti kovin vakavalta, mutta nyökkäsi päätään ja sanoi: — Sama se, sama se!
— Tiedätkö, missä Lapinmaa on? kysyi hän porolta.

— ¿Quién podria saberlo mejor que yo? — respondió el animal, con los ojos humedecidos— ¡Allí nací y allí me crié, saltando por los campos cubiertos de nieve!

— Kuka sen paremmin tietäisi kuin minä? sanoi eläin, ja silmät sen päässä pyörivät. — Siellä minä olen syntynyt ja kasvanut, siellä olen juossut lumikentillä.

— Escucha — dijo a Gerda la hija del bandido— Ya ves que todos los hombres han salido, pero mi madre todavía sigue aquí; más tarde, hacia el mediodía, suele beber un trago de aquella botella y después se echa un sueñecito… entonces podré hacer algo por ti.

— Kuuleppas! sanoi ryövärityttö Gerdalle, — sinä näet, että kaikki meidän miesväkemme ovat poissa, mutta muori on vielä täällä ja hän jää tänne, mutta aamulla juo hän suuresta pullosta ja ottaa sitten pienen unen päälle. Silloin minä teen jotakin hyväksesi!

Saltó de la cama, se abalanzó sobre el cuello de su madre, y tirándole de los bigotes, le dijo:
— ¡Buenos días, mi querida cabra!

Samassa hän hyppäsi sängystä, karkasi äidin kaulaan, vetäisi häntä leukaparrasta ja sanoi:
— Oma suloinen kilipukkini, hyvää huomenta!

La madre le dio tal papirotazo en la nariz, que se la dejó entre roja y azul, pero eso, entre ellos, no era más que una muestra de cariño.

Ja äiti näpäytti häntä nenään, niin että se kävi sekä punaiseksi että siniseksi, mutta se tapahtui kaikki rakkaudesta.

Cuando la madre hubo bebido de la botella y se quedó dormida, la hija del bandido se acercó al reno y le dijo:
— Me gustaría seguir haciéndote cosquillas con mi cuchillo, pues es entonces cuano más me diviertes, pero eso no importa ahora; voy a desatarte y te ayudaré a salir para que te dirijas a Laponia, pero tienes que ir deprisa y conducir a esta niña hasta el palacio de la Reina de las Nieves, donde está su compañero.

Kun äiti sitten oli juonut pullostaan ja otti pienet unet, meni ryövärityttö poron luo ja sanoi:
— Minulla olisi ihmeellinen halu vielä monta kertaa kutittaa sinua terävällä veitsellä, sillä silloin sinä olet niin hauska, mutta sama se: minä irroitan sinun nuorasi ja autan sinut ulos, että pääset juoksemaan Lapinmaahan, mutta sinun pitää ottaa jalat allesi ja viedä tämä pieni tyttö lumikuningattaren linnaan, missä hänen leikkiveljensä on.

Seguro que habrás oído todo lo que me ha comentado: hablaba bastante alto y tú te enteras de todo.

Olethan sinä kuullut, mitä hän kertoi, sillä hän puhui varsin ääneen, ja sinä kuuntelet!

El reno se puso a dar saltos de alegría. La hija del bandido aupó a la pequeña Gerda sobre él, tomando la precaución de sujetarla bien e incluso le puso un cojín para que esteuviese más cómoda.

Poro hypähti korkealle ilosta. Ryövärityttö nosti pienen Gerdan sen selkään ja oli niin varovainen, että sitoi hänet kiinni, vieläpä antoi pienen tyynyn hänen istuttavakseen.

— Bueno — le dijo —, te devolveré tus zapatos de piel, pues hará frío por allí, pero el manguito me lo quedo, es demasiado bonito. De todas foramas, no pasarás frio, aquí tienes las grades manopas de mi madre que te llegarán hasta el codo; ¡toma, pontelas! .. Con esas manoplas te pareces a mi horrible madre.

— Sama se, sanoi hän, — tuossa saat karvaiset saappaasi, sillä tulee kylmä, mutta puuhkan pidän minä, se on liian kaunis! Kuitenkaan ei sinun pidä palella. Tässä saat äitini suuret kintaat, ne ulottuvat kyynärpäihisi asti — pistä kätesi niihin! Nyt sinä käsistäsi olet ilkeän äitini näköinen!

Y Gerda derramó una lágrima de alegría.

Ja Gerda itki ilosta.

— No me gusta verte lloriquear — dijo la hija del bandido— ¡Deberías estar contenta! Aquí tienes dos panes y un jamón; no pasarás hambre.

— Minä en voi sietää, että sinä irvistät! sanoi pieni ryövärityttö. — Nythän sinun juuri pitäisi näyttää tyytyväiseltä! Ja tuossa sinä saat kaksi leipää ja yhden kinkun, niin et näe nälkää!

Después de colocar todo aquello sobre el reno, la hija del bandido abrió la puerta, metió a los perros en la habitación, cortó con su cuchillo la cuerda con que estaba atado el reno y le dijo:
— ¡Vamos, corre! ¡Y cuida bien de la niña!

Molemmat sidottiin taakse poron selkään. Pieni ryövärityttö avasi oven, houkutteli sisään kaikki suuret koirat ja sitten leikkasi hän nuoran poikki veitsellään ja sanoi porolle: — Lähde laputtamaan! Mutta pitele taiten pientä tyttöä!

Gerda tendió las manos enfundadas en las grandes manoplas hacia la hija del bandido diciéndoles adiós y el reno partió veloz por encima de matorrales y tocones. Con toda la rapidez que le fue posible, atravesó el gran bosque, franqueó pantanos y llanuras,

Ja Gerda ojensi kädet suurine kintaineen ryövärityttöä kohden ja sanoi hyvästi ja sitten läksi poro menemään yli kivien ja kantojen, läpi suuren metsän, yli soiden ja arojen, minkä jaksoi.

mientras, a su alrededor, aullaban los lobos y graznaban los cuervos. Y el cielo, volviéndose rojo, también les habló: «¡Pfit, Pfit!». Parecía que estornudara.

Sudet ulvoivat ja korpit vaakkuivat. Hyit, hyit! kuului taivaalta. Tuntui siltä, kuin olisi aivastanut punaista.

— Son mis viejas amigas, las auroras boreales — dijo el reno — ¡Mira qué resplandores! — Y siguió corriendo, día y noche, sin descanso. Comieron los panes, el jamón, y llegaron a Laponia.

— Ne ovat minun vanhat revontuleni! sanoi poro. — Kas, kuinka ne loistavat! Ja sitten se juoksi entistä nopeammin, yötä ja päivää. Leivät syötiin, kinkku niinikään, ja sitten he olivat Lapinmaassa.

Sexto episodio. La Lapona y la Finesa

Kuudes tarina. Lappalaismuija ja ruijalaismuija

Se detuvieron ante una pequeña cabaña. Tenía un aspecto muy pobre, con un tejado que descendía hasta el suelo y una puerta tan baja que para entrar o salir de ella había que arrastrarse por el suelo.

He pysähtyivät pienen talon ääreen. Se oli kovin surkea, katto ulottui maahan asti ja ovi oli niin matala, että perheen täytyi ryömiä vatsallaan, kun se aikoi ulos tai sisään.

Vivía allí una vieja lapona que estaba cociendo pescado en una lámpara de aceite de bacalao; el reno le contó toda la historia de la niña, aunque antes le había contado la suya, que consideraba mucho más importante; Gerda estaba tan entumecida por el frío que apenas podía hablar.

Täällä ei ollut ketään kotona paitsi vanha lappalaismuija, joka seisoi ja paistoi kalaa merenrasvalampun ääressä. Ja poro kertoi koko Gerdan tarinan, mutta ensin omansa, sillä siitä tuntui, että se oli paljon tärkeämpää, ja Gerda oli vilusta niin pökerryksissään, ettei voinut puhua.

— ¡Ah, pobres de vosotros! — dijo la lapona —. Os queda todavía un largo camino! Tenéis que hacer más de cien leguas para llegar a Finalandia; allí, donde las auroras boreales aparecen cada noche, tiene la Reina de las Nieves su morada.

— Voi teitä raukkoja! sanoi lappalaismuija, — sitten teillä vielä on pitkät juostavat. Teidän täytyy mennä toista sataa penikulmaa Ruijaan, sillä siellä viettää lumikuningatar maalaiselämää ja polttaa bengalitulta jokikinen ilta.

Como no tengo papel, os escribiré una nota en un rozo de bacalao seco; deberéis entregárselo a una mujer finlandesa, amiga mía, que vivie por allí; ella podrá informaros mejor que yo.

Minäpä kirjoitan pari sanaa kuivalle kalliokalalle — paperia minulla ei ole — sen minä annan mukaanne ruijalaismuijalle, hän voi antaa teille parempia neuvoja kuin minä!

Cuando Gerda hubo entrado en calor, después de haber comido y bebido algo, la lapona escribió unas palabras sobre el bacalao, recomendando a Gerda que tuviese bune cuidado de no perderlo; ésta lo colocó sobre el reno, que, de un salto, reemprendió la marcha.

Ja kun nyt Gerda oli lämmennyt ja saanut syödäkseen ja juodakseen, niin kirjoitti lappalaismuija pari sanaa kuivalle kalliokalalle, ja poro läksi juoksemaan.

Tuvieron la ocasión de contemplar deliciosas auroras boreales de hermosos tonos azulados … y llegaron a Finlandia. Llamaron a la chimenea de la mujer finlandesa, pues su casa era una chimenea que ni siquiera tenía puerta.

Hyit, hyit! pani ylhäällä ilmassa, ja sitten he tulivat Ruijaan ja koputtivat ruijalaismuijan savupiippuun, sillä hänellä ei ollut edes ovea.

Dentro, el calor era tal que la mujer estaba casi desnuda; era pequeña y muy sucia;

Siellä oli sellainen kuumuus, että ruijalaismuija itse käveli miltei alasti. Pieni hän oli ja väriltään aivan harmaa.

desvisitó en seguida a la pequeña Gerda, le quitó las manoplas y los zapatos, pues de lo contrario no habría podido soportar el calor, y puso un trozo de hielo sobre la cabeza del reno; luego, leyó lo que su amiga lapona había escrito en el bacalao seco;

Hän irroitti heti pienen Gerdan vaatteet, veti pois kintaat ja saappaat, sillä muuten hänelle olisi tullut liian kuuma, pani poron otsalle kappaleen jäätä ja luki sitten, mitä oli kirjoitettu kalliokalaan.

tres veces lo leyó, hasta aprenderlo de memoria, y después echó el bacalao a la olla: era comida y ella nunca dejaba que la comida se echara a perder.

Hän luki sen kolmeen kertaan ja sitten hän osasi sen ulkoa ja pani kalan ruokapataan, sillä saattoihan sen hyvin syödä eikä hän koskaan heittänyt mitään hukkaan.

Nyt kertoi poro ensin oman tarinansa, sitten pienen Gerdan, ja ruijalaismuija tirkisteli viisailla silmillään, mutta ei sanonut mitään.

— Tú eres muy hábil — dijo el reno; sé que puedes atar todos los vientos del mundo con un hilo; si el capitán de barco deshace un nudo, tiene buen viento, si deshace el segundo, el viento arrecia, y si deshace el tercero y el cuerto, se levanta un huracán capaz de asolar los bosques.

— Sinä olet hyvin viisas, sanoi poro. — Minä tiedän, että sinä neulomalangalla voit köyttää kiinni kaikki taivaan tuulet. Kun laivuri irroittaa yhden solmun, saa hän hyvää tuulta, kun hän irroittaa toisen, tuulee tuimasti, ja kun hän irroittaa kolmannen ja neljännen, niin tuulee niin, että metsät kaatuvat.

¿No quieres dar a la niña una poción que le dé la fuerza de veinte hombres y le permita llegar hasta la Reina de las Nieves?

Etkö antaisi pienelle tytölle sellaista juomaa, että hän voi saada kahdentoista miehen voimat ja voittaa lumikuningattaren.

— ¿La fuerza de veinte hombres…? — repitió la finlandesa— Sí, eso sería suficiente.

— Kahdentoista miehen voimat, sanoi ruijalaismuija. — Olisihan sitä siinä!

Se acercó a una estantería y cogió un gran rollo de piel que desenrolló cuidadosamente; había escritos en él uns extraños signos; la mujer leyó y unas gatosa de sudor aparecieron en su frente.

Ja sitten hän meni hyllylle, otti esiin suuren kokoonkäärityn nahan ja kääri sen auki. Siinä oli kirjoitettuna ihmeellisiä kirjaimia ja ruijalaismuija luki niin, että vesi virtasi hänen otsaltaan.

El reno intercedió de nuevo por la niña y ésta miró a la finlandesa con ojos tan suplicantes que la mujer parpadeó y se llevó al reno a un rincón donde, poniéndole otro trozo de hielo en la cabeza, le dijo en voz baja:

Mutta poro pyysi taas niin hartaasti pienen Gerdan puolesta ja Gerda katseli niin rukoilevin silmin, jotka olivat täynnä kyyneliä, ruijalaismuijaan, että tämä taas alkoi tirkistellä silmillään ja veti poron nurkkaan, missä hän kuiskasi sille, sillaikaa kuin se sai tuoretta jäätä päälaelleen:

— El pequeño Kay está efectivamente en casa de la Reina de las Nieves; allí se encuentra a gusto y nada echa en falta; cree que está en el mejor lugar del mundo, aunque eso es debido tan sólo a que un pedacito de cristal se le clavó en el corazón y otro se le introdujo en el ojo; si no se le extirpan esos cristales, jamás volverá a ser un hombre y la Reina de las Nieves conservará para siempre su dominio sobre él.

— Pieni Kai on aivan oikein lumikuningattaren luona ja pitää kaikkea siellä mielensä ja ajatustensa mukaisena ja uskoo, että se on paras osa maailmaa, mutta se johtuu siitä, että hän on saanut lasinpalan sydämeensä ja pienen lasisirpaleen silmäänsä. Ne täytyy ensin saada pois, muuten ei hänestä koskaan tule ihmistä ja lumikuningatar on pitävä hänet vallassaan!

— ¿No puedes dar a la niña alguna poción que le confiera poder para lograr su propósito?

— Mutta etkö sinä voi antaa pienelle Gerdalle jotakin sellaista juomaa, että hän saa kaikki tyyni valtaansa?

— No puedo procurarle un poder mayor del que ya tiene.¿No ves el alcance de su poder? ¿No ves cómo hombres y animales la ayuda y cómo, descalza, ha recorrido un camino tan largo?

— Minä en voi antaa hänelle suurempaa valtaa kuin hänellä jo on. Etkö näe, kuinka suuri se on? Etkö näe kuinka ihmisten ja eläinten täytyy palvella häntä, kuinka hyvin hän on paljain jaloin päässyt eteenpäin maailmassa?

Su fuerza reside en el corazón y nosotros no podemos acrecentarla.

Älköön hän meiltä saako tietää valtaansa, se on hänen sydämessään, se on siinä, että hän on suloinen, viaton lapsi.

Su poder le viene dado por el hecho de ser una niña dulce e inocente. Si por sí misma no consigue llegar a Kay, nada podremos hacer nosotros.

Jollei hän itse pääse lumikuningattaren luo ja saa lasia pois pieneltä Kailta, emme me voi auttaa!

A dos leguas de aquí comienza el jardín de la reina de las Nieves; llévala hasta allí y déjala junto al arbusto de bayas rojas; no pierdas tu tiempo charlando y apresúrate a volver.

Kaksi penikulmaa täältä alkaa lumikuningattaren puutarha, sinne voit viedä pienen tytön. Laske hänet maahan suuren pensaan luo, joka punaisine marjoineen seisoo lumessa, älä pidä pitkiä puheita ja joudu tänne takaisin!